Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hyvän olon monitoimitalon yrittäjillä riittää ideoita

Raision keskustassa pian kuusi vuotta toiminut Luontaishoito Suoniitty tarjoaa ihmisille kiireen ja stressin keskelle pysähtymisen mahdollisuutta. Erilaisten luontais- ja hyvinvointipalveluiden kirjo on puolen sisällä kasvanut uusien yrittäjien myötä. Saman katon alla toimii niin Cambridge-valmentaja, refleksologi, kalevalainen jäsenkorjaaja, energiahoitaja, meridiaaninen päähieroja kuin joogavalmentajakin. Lisäksi tarjolla on muun muassa äänimalja -rentoutushoitoa, stressinhallintaterapiaa, ekokosmetiikkaa, iirisdiagnostiikkaa, ravintoainemittausta, taiji- tunteja ja suolahuone. Luettelo on pitkä. Hyvänolon päivänä maistiaisia Viikon kuluttua Suoniityssä vietetään Hyvänolon päivää, jolloin tarjolla on maistiaisia eri hoitomuodoista. –Kun hyvinvointi- ja luontaishoidot löytyvät yhdestä ja samasta paikasta, on helpompi palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti, kertoo idean isä, kalevalaiseen jäsenkorjaukseen perehtynyt Petteri Lehtonen . Luontaishoitola on oiva paikka esimerkiksi Tyky-päivän tai polttareiden viettoon. Yrittäjillä on jatkuvasti uusia ideoita. –Olen ajatellut ruveta pitämään vapaita keskusteluiltoja. Niihin voisi tulla kaikki halukkaat, jotka haluavat purkaa tuntojaan. Illat olisivat maksuttomia, kertoo kalevalainen jäsenkorjaaja ja useita muita luontaishoitoja tekevä Teija Yläranta . Suoniityssä palvelee Lehtosen ja Ylärannan lisäksi äänimalja-terapeutti Jenna Koskinen , enkelihoitaja, päähieroja Marjut Eskola , Cambridge-valmentaja Miia Tammiluoto , refleksologi Katja Käkelä , ripsien pidennyksiä tekevä Rosa Yläranta , Yin- ja Kundaliinijoogatunteja vetävä Terhi Kuosmanen sekä stressinhallintaan erikoistunut Taiji-valmentaja Anne Suomi . Kaikilla on tarjolla myös muita luontaishoitoja. Samoissa tiloissa toimivat myös psykoterapeutit Juha-Matti Pajula sekä Maippi Huuskonen . Hyvänolon päivä Luontaishoito Suoniityssä lauantaina 24.3. klo 9-16. Varppeenaukio 9. Lisätietoa hoidoista ja niiden tekijöistä osoitteessa luontaishoitosuoniitty.com