Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Loimu hävisi ensimmäisen puolivälierän

Raision Loimu ja Sampo Volley avasivat lentopallon Mestaruusliigan puolivälieräsarjansa keskiviikkona Pielavedellä. Runkosarjan päätöskierroksella niukasti toiseksi noussut Sampo piti kotiedun itsellään eikä antanut Loimun yllättää avausottelussa. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-1 (25-16, 23-25, 25-19, 25-20). Ottelusarja jatkuu perjantaina Raisiossa. Loimu ja Sampo kohtasivat pari päivää ennen ensimmäistä puolivälierää Siilinjärvellä runkosarjan päätöskamppailussa. Sampo oli tuolloin parempi luvuin 3-2, vaikka pelasi ilman virolaisvahvistus Andrus Raadikia. Ensimmäisessä puolivälierässä virolainen päästettiin irti ja hän johdatti kotijoukkueen voittokulkua ottelun avauserässä kymmenellä tekemällä pisteellään. Loimu oli koko avauserän takaa-ajajan roolissa eikä pystynyt haastamaan Sampoa kunnolla. Ottelun toinen erä antoi jo lupauksia mielenkiintoisesta pudotuspelisarjasta, kun joukkueet etenivät tasaväkisesti aina ratkaisupalloihin asti. Sampon päävalmentaja Timo Tolvanen herätteli joukkuettaan onnistuneesti aikalisällä tilanteessa 18-21 ja pian oltiinkin Loimun aikalisällä, kun isännät olivat nousseet pisteenpäähän tilanteeseen 21-22. Erä sai lopulta tyypillisen päätöksen, kun Tuomas Koppanen tuuletteli parketilla torjuntapistettä. Pitkän tauon jälkeen kolmas ja neljäs erä noudattivat pitkälti samaa kaavaa – peli eteni tasaisesti tilanteeseen 16-14 asti, mutta sen jälkeen Sampo repäisi erävoittoihin riittäneen etumatkan itselleen. Ottelun neljännen erän ja samalla koko ottelun päätti syöttämään vaihdosta tullut Aleksi Kössi ässäsyötöllään. Loimun päävalmentaja Christophe Acten pyöritti vaihtorulettia ottelussa ja antoi vastuuta kaikille, mikä onkin tärkeää ottelusarjan jatkon kannalta. Nyt koko rosterilla on ensimmäiset pudotuspelijännitykset karistettu pois jaloista.