Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Oikaisu erilliskorvauksen määrään: Riitta Luotio tuuraa Jouni Mutasta

Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen on työmatkalla 21.3.-23.3. ja vuosilomalla 26.3.-5.4. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että häntä sijaistaa tuona aikana hallintojohtaja Riitta Luotio. Asian esitelleen kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan hallintojohtaja on sijaistanut kaupunginjohtajaa vuosilomien aikana sekä muutoin estyneenä ollessa ja sijaisjärjestely on sujunut hyvin. Hallintojohtaja saa sijaistamisestaan tehtäväkohtaisen erilliskorvauksen 931 euroa. Jos sijaistus olisi koko kuukauden mittainen, korvaus olisi 1653 euroa. (Uutiseen korjattu tämänkertaisen korvauksen määräksi 931 euroa sen sijaan että se olisi 1653 euroa). Toimien täyttämiselle lupia Naantalin kaupunginhallitus myönsi maanantaina luvat laitoshuoltajan ja kahden perushoitajan toimien täyttämiseen sekä lukion opinto-ohjaajan viran täyttämiseen. Terveyskeskuksen vuodeosastolta vapautuu laitoshoitajan vakanssi eläkkeellelähdön johdosta heinäkuussa. Vuodeosastolla on neljä laitoshoitajaa. Perushoitajat pestataan myös vuodeosastolle. Toiselta vakanssilta jää hoitaja eläkkeelle heinäkuussa ja toinen syyskuussa. Lukion opinto-ohjaajan vakanssi on vapautumassa elokuun puolivälissä. Opinto-ohjaaja vastaa kaikkien lukion opiskelijoiden kahden pakollisen opinto-ohjauksen kurssin luokkatunneista, opiskelijoiden henkilökohtaisesta ohjauksesta ja yhteistyöstä sidosryhmien kanssa. Alma Media myy lehtensä Lapissa Alma Media myy Lapin lehti- ja jakeluliiketoimintansa Kalevalle huhtikuun 2018 alusta. Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Lehtiliiketoiminnassa henkilöstövahvuus on 68 ja jakelussa 88 henkilöä. –Alma Lapin liiketoiminnasta luopuminen tukee strategista rajaustamme, jonka mukaan haluamme keskittyä maakunta- ja paikallismediassa ydinalueellemme Pirkanmaalle ja Satakuntaan. Omalla luontaisella alueellamme meillä on kaksi seitsemänpäiväistä maakuntamediaa, kattava paikallislehtiverkko, oma lehtipaino ja varhaisjakelu, Alma Media Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Kari Juutilainen sanoo yhtiön tiedotteessa. Paikallislehti Rannikkoseutu kuuluu alma Mediaan.