Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ekovinkki: Miten välttyä ympäristöangstilta - kannustavista ilmastotoimista kertominen auttaa

Ekovinkki. Tutkijat antavat maailmanlaajuisia ilmastovaroituksia, napajäätiköt sulavat, dokumentit valtamerten muovilautoista vetävät mielen matalaksi eikä taloyhtiöstäkään löydy muovijakeen kierrätyspistettä. Ilmastonmuutos etenee ihmisen toiminnan myötävaikutuksesta vauhdilla. Epätoivoon on helppo hautautua ja samalla monen mielessä kytee ajatus siitä, ettei omilla teoilla ole globaalissa mittakaavassa mitään vaikutusta. Kuitenkin ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanenkin muistutti hiljattain, että 80 prosenttia kasvihuonekaasuista voidaan johtaa loppukuluttajaan. Lisäksi on tutkittu, että suomalaisen kuluttamisen hiilidioksidipäästöt ovat maailman 9. suurimmat – yltäkylläisyydestä on monella varaa nipistää. Ruohonjuuritasolla on merkitystä ja mikä parasta, kuluttajalla on mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan saman tien. Kiertotalousajattelu tulee olemaan sisäänrakennettu ajattelumalli tulevaisuudessa, kun maapallon resurssit eivät yksinkertaisesti riitä – seuraava sukupolvi tulee olemaan edellistä viisaampi monessa asiassa. Kasvatusalalla työskentelevien tulisi silti muistaa säikyttelyn sijaan kertoa kannustavia esimerkkejä ilmastotoimista sekä omien valintojen merkityksestä. Vaikka tieto voi lisätä tuskaa, voit aktiivisen uutisseurannan avulla huomata, mitä kaikkea haasteiden ratkaisemiseksi on meneillään. Mikäli olet aktiivinen sosiaalisessa mediassa, seuraa esimerkiksi paikallisia ympäristötoimijoita ja -järjestöjä. Saat paitsi tapahtumavinkkejä, myös jatkuvaa muistutusta siitä, että ympäristön eteen myös toimitaan. Testejä arjen tekojen ilmastovaikutuksista ja toimintaehdotuksista on internet pullollaan. Kun pienet teot ovat osana arjen toimintaa, pysyy yllä ajatus yhteisellä asialla olemisesta sekä siitä, kuinka olemme osa suurempaa kokonaisuutta. Vaihda vihreään sähköön, opeta sukulainen kierrättämään tai valitse sadepäivänä sittenkin julkinen kulkuneuvo auton sijaan. Maiju Oikarinen Valonia