Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Naantalin Teatterin senioriryhmä debytoi: Huru-ukot hauskuuttaa ja haikailee

Naantalin Teatteri: Huru-ukot. Kirjoittanut Helena Anttonen. Ohjaus Mikko Kuitunen. Lavalla Mikko Kuitunen, Anneli Ivanof ja Tommi Vääri. Tekniikka Tiina Paavilainen. Kanta-esitys 24.3.2018. Seuraavat näytökset to 29.3., ke 4.4., pe 6.4., ti 10.4. ja to 12.4. Näytökset klo 13. Naantalin Teatterin uusien tilojen myötä syntynyt senioriryhmä kiikuttaa ensitöikseen näyttämölle Helena Anttosen humoristisen ja elämänmakuisen pienoisnäytelmän Huru-ukot. Kahden seitsemänkymppisen ukon ja yhden akan koruton kolmevarttinen ei sure eikä mässäile, vaan kääräisee kieli poskessa Parkinsonin ja Kekkosen taudit, ohitusleikkaukset, polvivaivat ja yhdet sun toisetkin intoleranssit samaan pakettiin ihmiselon koko kirjon kanssa. Elämä eksyttää ja ahdistaa, paineita on, ja housut saattavat löytyä vanhainkodin pakastimesta, mutta äijät pysyvät tolpillaan. Eniten rintaa polttaa lempi, riippumatta maallisen majan rapistumisesta tai siitä, onko päivätyö tehty virka- vai merimiehenä. Tärkeintä on rakkaus, nuoruuden rakastettuun, edesmenneeseen puolisoon, lapsiin ja lapsenlapsiin. Parkinsonin tauti vapisuttaa Vanhainkodissa sanansäilää ja korttia läiskivät Kauko Sormunen (Mikko Kuitunen) ja Eero Toppinen (Tommi Vääri) ovat huru-ukkoina uskottavia, katsojienkin suuntaan pilke silmäkulmassa. Tuon tuosta vanhat herrat yllättävät yleisönsä naurunremakkaan nasevilla heitoilla, joihin eturivin rouvien kannattanee tulevissa päiväkahvinäytöksissäkin varautua jouhevalla huumorintajulla. Parkinsonin tautia sairastavan Sormusen vapiseva hahmo vangitsee katsojansa jo ensi minuuteilla. Yksitotinen puheenparsi ja jokunen takeltelu ensi-illassa sopivat sympaattisen herran henkilökuvaan siinä missä vanha Suomi-iskelmä, Sävellahja ja kierrejohtoinen lankapuhelin ajankuvaan. Tommi Vääri vaikuttaa viihtyvän kiivaamman sorttisen Toppisen nahoissa. Näyttelijätyö on luonnikasta, ja ronskimpi äänen- ja kehonkäyttö antaa vastapainoa Sormusen hillitymmälle charmille. Ruuhkavuosia elävän helppo samastua Vanhainkodin sairaanhoitajan Hilkka Pärssisen (Anneli Ivanof) huokailuun on ruuhkavuosiaan elävän, työn, lasten ja parisuhteen tai sen puutteen kanssa kipuilevan äiti-ihmisen helppo samastua. Opittakoon Pärssiseltä se, etteivät mieshuolet sormuksella poistu eivätkä pysy, eikä kahta sovi samaan aikaan riiata. Henkilöhahmo jää kuitenkin kolmikosta loitoimmaksi. Terävöitystä olisi kaivannut myös kaikkien kolmen suhdekoukeroihin. Ehkä katsoja halutaankin jättää aprikoimaan, mikä on dementoituneen mielen kuvitusta, mikä tapahtunutta. Huru-ukot on viehättävä, naurattava ja itseironisen hurtin huumorin tahdittama, haikeakin kuva ihmiselon ehtoopuolesta, johon kuuluu salkullinen pilleripurkkeja ja repullinen eletyn elämän muistoja. Hetkestä, kun ilta tummentuu ja taistot unhoittuu, sydän yhä rakastaa.