Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Löytämisen riemu ruokkii petolintumiestä

Viileä länsituuli puhaltaa yli lumisten peltojen Rymättylässä, kun astelemme Seppo Pekkalan kanssa kapeita mökkiteitä pitkin kohti vuosikausia vanhaa haukanpesää. Talvisesta maaliskuusta johtuen odotukset eivät ole korkealla petolintujen näkemisen tai kuulemisen suhteen. Vuodet eivät ole kuitenkaan veljiä keskenään ja viime keväänä tilanne oli täysin toinen. –Lauhempina keväinä tähän aikaan vuodesta on jo hyvät mahdollisuudet havainnoida haukkojen kevätsoidinta. Niin oli esimerkiksi viime vuonna, jolloin aloitin reviirikartoitukset jo maaliskuun puolivälissä. Nyt on ollut niin kylmä, etteivät edes huuhkajat ole aloittaneet pesimäpuuhiaan, enkä siksi ole vielä juurikaan aikaa maastossa viettänyt, Pekkala kertoo. Rymättylän lintujen tutkimista 1970-luvulta Pekkala on tutkinut Rymättylän petolintuja jo 1970-luvun alusta saakka. Rymättylään turkulaismies päätyi sattumalta lintukaveriensa vanavedessä, ja nyt yli neljä vuosikymmentä myöhemmin häntä voi tituleerata huoletta niin entisen saaristopitäjän kuin Kanta-Naantalin petolintujen parhaimmaksi asiantuntijaksi. –Tutkimusalueeseeni on kuulunut Rymättylän pääsaaren ohella esimerkiksi Airismaa ja Luonnonmaa. Kerään tarkasti tiedot kaikista reviireistä ja pesimätuloksista ja lähetän ne Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, hän kertoo. Pekkala mainitsee olevansa hyvin työorientoitunut ihminen. Eläkkeelle hän jäi työsuojeluvirkamiehen virastaan vasta kolmisen vuotta sitten 68-vuotiaana. Suurin intohimo ovat kuitenkin aina olleet linnut, ja nimenomaan petolinnut. –Lintuharrastus on ollut täydellinen vastapaino toimistotyölle. Tämä on kokonaisvaltainen harrastus, jossa yhdistyvät löytämisen ilo, luonnossa liikkuminen ja myös fyysinen puoli. Esimerkiksi rengastuspuuhat ja tekopesien rakentaminen kun eivät ole mitään huonokuntoisen hommaa, hän kertoo. Pekkala on 1970-luvulta saakka rengastanut esimerkiksi yli 1000 huuhkajaa sekä kana- ja varpushaukkaa. –Vielä muutama vuosikymmen sitten olin erikoistunut huuhkajaan, ja parhaimpina vuosina rengastin yli 60 poikasta. Nykyään on hyvä jos pääsen rengastamaan 10 poikasta vuodessa. Lajilla menee heikosti, sillä aikaisemmin sille oli tarjolla runsaasti ravintoa huonosti hoidetuilla kaatopaikoilla jotka vilisivät rottia. Nyt se kärsii myös merikotkakannan vahvistumisesta, ja esimerkiksi viime vuonna Naantalin alueelta löytyi vain yksi poikue, Pekkala sanoo. Haaskojen kuljettamista saaristoon Pekkala oli 1970-luvulla merikotkasuojelun pioneereja. Hän ja muutamat ystävänsä aloittivat Turun lintutieteellisen yhdistyksen organisoiman kotkien talviruokinnan vuonna 1972, jonka jälkeen WWF tuli nopeasti mukaan lajin pelastusoperaatioon. –Se oli aika hurjaa touhua, kun kuljetimme haaskoja henkilöautoilla Nauvon ja Kustavin saaristoon. Jos olisin tiennyt mihin talviruokinta johtaa, en välttämättä olisi sitä aloittanut. Merikotkakanta on täällä saaristossa jo niin runsas että se vaikuttaa muiden lajien – myös petolintujen elinmahdollisuuksiin. Merikotkan suojeluun, reviirien selvittämiseen ja rengastukseen käytetään vuosittain runsaasti vapaaehtoisten voimavaroja. Vuonna 1979 perustetun TLY:n petolintutoimikunnan puheenjohtaja muistuttaakin, että haukat ja pöllöt kaipaisivat enemmän huomiota. –On tietysti ymmärrettävää, että merikotka vetää helposti havaittavana ja ylväänä lajina lintuharrastajia. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin selvittää myös vaikkapa varpushaukan pesimäkantaa, hän miettii. Kanahaukkaa kutsutaan atrapilla Reilun puolen tunnin kävelyn ja muutaman sadan metrin metsässä tarpomisen jälkeen saavumme latvastaan haaraisen kuusen luona sijaitsevalle pesälle. Pekkala kaivaa repustaan atrapin, jota puhaltamalla syntyy kanahaukan kutsuääntä muistuttava vihellys. Haukkoja ei kuitenkaan näy eikä kuulu. –Tämä pesä on siitä erikoinen, että sitä ovat käyttäneet niin kana- kuin hiirihaukkakin. Molemmat lajit rakentavat isot risupesät yleensä yli 10 metrin korkeuteen havupuuhun. Tästäkin pesästä olen rengastanut poikasia useina vuosina, lintumies kertaa. Koska haukanpesällä ei elämää näy, astelemme vielä vanhan sekametsän suojassa olevalle isolle pöntölle. Eräälle niistä 40:stä jotka Pekkala on vuosien varrella Rymättylän metsiin ripustanut. –Tämän olen asentanut jo 1970-luvulla ja edelleen se näyttää toimivalta, vaikka katto vähän repsottaakin, hän veistelee. Vaikka pönttö on tarkoitettu pöllölle, ei petolintuja ole tässä asumuksessa pesinyt. –Itse asiassa selvästi yleisimmät lajit, jotka pöntöissäni pesivät ovat telkkä ja talitiainen. Sitä en osaa sanoa miten vesilintu löytää kaukana rannasta olevat asumukset, mutta niin vain tässäkin pöntössä on telkkä ollut jo monena vuotena, hän kertoo. Jälkikasvua tulee varmasti Vaikka petolinnut jäävät tällä retkellä näkemättä, on varmaa, että tänäkin vuonna lukuisat haukat ja pöllöt asettuvat kasvattamaan jälkikasvuaan tunnetuille reviireille Rymättylän ja Naantalin metsiin. Ja yhtä varmaa on se, että petolintumies koluaa mantuja niiden pesimäpiirejä ja -tulosta selvittäessään.