Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Takakonttikirppis täyttää Muumiparkin toukokuussa

–Ajan Muumiparkin ohi töihin päivittäin ja mietin, että se alue seisoo tyhjänä suurimman osan vuodesta. Mietin, että jotain tapahtumia voisi keksiä siihen ja mieleen juolahti Takakonttikirppis, kertoo Keijo "Kepa" Sipponen Takakonttikirppiksen alkusysäyksestä. Koska Kepa on toimen mies, hän kyseli kavereiltaan, olisiko kiinnostusta tapahtuman järjestämiseen ja tarvetta ulkoilmakirppikselle. Pikainen kysely sosiaalisessa mediassa sai tuulta alleen ja eipä aikakaan, kun Kepa rummutti asiasta naantalilaisille ja muille lähiseudun innokkaille asukkaille. –Tapahtumaa on ollut järjestämässä nyt 8 henkilöä. Hienosti ollaan saatu tietoa tapahtumasta levitettyä jo nyt, ja muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa tulevat vielä tienvarsimainokset, kuvailee Sipponen. Yksinkertainen idea Takakonttikirppiksen idea on niinkin yksinkertainen, että kuka tahansa voi tulla myymään tarpeettomia tavaroitaan kirpputorille. Autoille on varattu kaksi pysäköintiruutua siten, että auto mahtuu toiseen ja toiseen voi levittää sitten myyntipöydän tai vaaterekin tai mitä ikinä haluaakaan. Ainoa sääntö on se, että uusien tavaroiden myyjiä ei huolita mukaan, vaan tavaroiden täytyy olla kierrätyshengessä käytettyä tai muuten tarpeetonta myyjälleen. –Keväisin moni innostuu siivoamaan varastojaan ja tallejaan ja mikä sen parempi juttu, kuin päästä myymään ne jonnekin. Jollekin tarpeeton voi olla toiselle tarpeellinen. Jotta tavara liikkuisi, toivon myyjiltä maltillisia hintoja, sillä Takakonttikirppiksen tarkoitus on auttaa ihmisiä pääsemään tavaroistaan eroon. Myyjien kannattaa muistaa varata myös paljon vaihtorahaa ja esimerkiksi jätesäkkejä siivoamista varten, sanoo Sipponen. Kirpputoritavaramyynnin lisäksi tapahtumassa järjestetään kasvien vaihtopäivä. Se tarkoittaa, että tapahtumaan voi tuoda mukanaan kasveja, joita voi sitten vaihtaa toisiin kasveihin. Kasvien vaihtopäivään voivat osallistua muutkin kuin paikalle tulleet myyjät, eli myös Takakonttikirppikseen ostamaan tulevat asiakkaat voivat osallistua kasvien vaihtoon. Merimaskun Ahto tekee rahaa kahvilla Tapahtuma pidetään sunnuntaina 20.5. kello 10-14, myyjät tulevat paikalle kello 9 eteenpäin. Tapahtuma on myyjille ilmainen, lisäksi myyjät saavat alennusta buffetin kahvista. Buffettia tulee pitämään Merimaskun Ahdon pesäpallon nuoret, joten kuivin suin ei tarvitse myyjien eikä ostajien kauppaa tehdä. –Myyjille sellainen muistutus, että myymättä jääneet tavarat pitää itse viedä pois. Mitään ei saa jättää myyntipaikoille ja roskat tietenkin jokainen korjaa itse, muistuttaa Sipponen. Jos ei halua myymättömiä tavaroita enää viedä kotiinsa takaisin, voi tavarat viedä pusseissa esimerkiksi Pelastusarmeijan tai SPR:n kontteihin, mutta myyntipaikoille ei mitään saa jäädä. Kirpputorimeiningin lisäksi tapahtumassa pidetään hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka suorittaa Lions Club Tawast Naantali. Lisäksi paikalle saapuu Naantalin VPK esittelemään kalustoaan ja järjestäjät pohtivat muutakin ohjelmaa, esimerkiksi jotain paikallista eläinyhdistystä esittelemään toimintaansa. –Myyjiä on ilmoittautunut jo noin 25. Odotamme paikalle sen 101 myyjää, sillä se määrä Muumiparkkikselle mahtuu. Ennakkoilmoittautumisohjeet löytyvät tapahtuman facebook-sivuilta ja jos paikkoja riittää, myös tapahtumapäivänä voi tulla kyselemään, mahtuuko vielä, ohjeistaa Sipponen. Takakonttikirppis Muumiparkin alueella Naantalissa sunnuntaina 20.5. kello 10-14. Myyjiä mahtuu vielä paljon mukaan! Ilmoittautumisohjeet http://www.naantali.fi/tapahtumat/messut_markkinat/fi_FI/kirpputori/?u4.highlight= tai https://www.facebook.com/events/118785595569826/ tai puhelimitse Kepa Sipponen 0505612811.