Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Äänen ilovärinä, ryhdin muisto

Oltiin missä tahansa kaupungissa, kerrostalon kivijalkakapakassa, edessä tuopit puolillaan. Keskellä viikkoa oli juhlapäivän ilta, mutta vain meille. Juteltiin. Joku oli riehakas, toinen juuri vihastui. itse olin vajonnut mietteisiini, vaikka vieressä tupakoivan kaverin sauhuttelu kurkkua ärsyttikin. Olin silmäillyt kaverin kasvoja, ne kuuluivat Åströmille. Enää ei kuorsattaisi samassa tuvassa, enää ei yhdessä ryömittäisi mäntyjä väistellen. Ehkei edes nähtäisi enää, vaikka lähes vuosi oli tiiviisti kimpassa kuljettu. Nyt oltiin siviilejä, reserviläisiä, vasta saatu sotilaspassi taskussa, elämän arvoitus edessä. Ohi lensi enkeli. Se hiljaisuus katkesi omaan lausahdukseeni. ”Lapsi, nuori ja vanhus näkyvät kaikki kasvoillasi,” sanoin Åströmille. Hän hämmästyi, ilahtuikin. Ajatus pysäytti hänet, ja hän jäi makustelemaan sitä. Ja sitten me ryypättiin. Hehee, tuo lainaus Seitsemän veljeksen ihailemalta metsästäjältä Taula-Matilta on aina tuntunut hauskalta. Niin, metsästäjiä mekin olimme, jääkäreitä. Mitä näkyy Åströmin kasvoilla tänään, vuonna 2018? Entä Ruskolan, entä Bäckströmin? - Kaikki tänään vanhempia kuin jopa se silloinen suuri sotaherra, prikaatia komentanut eversti. Entä olisiko everstin kasvoilta silloin kyennyt erottamaan lapsen, vai olisivatko kauluslaattojen isot ruusut liikaa häikäisseet? Kaukainen symposium, istunto inttikavereiden kanssa palautui mieleen, kun silmiin osui 1990-luvun tuttavan nykyinen kuva. Joku mummuko siinä? - Samalla kuvasta erotti sen naisen, jonka raskaan rinnan painon kämmentä vasten voisi edelleen kuvitella. Edelleen - ja nimenomaan kuvitella. Entä se lukion kieltenopettaja, johon oli ihastunut jopa mykistymiseen saakka? Kerran ei saanut ainetta kirjoitetuksi hänen läsnäolonsa takia. Opettajan tuoreen kuvan näin taannoin, kun käväisin koulun nettisivuilla. Kasvot ja vartalo olivat pyöristyneet, ulkonäkö muuttunut. Enää häntä ei entinen lukiopoika tunnistanut, mutta kukaties ihmisessä on silti paljon samaa kuin silloin. Äänen ilovärinä, ryhdin muisto, hyväksyvä katse. Niistäkö opettajan yhä tuntisi. "Ehkei edes nähtäisi enää, vaikka lähes vuosi oli …tiiviisti kimpassa kuljettu."