Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raisiolaisompelija perusti liikkeen ihailemaansa kiinteistöön

Sari Koskinen , 48, on jo pidemmän aikaa haaveillut avaavansa käsityöliikkeen perinteikkääseen Pikku-Tarmolan kiinteistöön. Raisiontien varrella sijaitsevassa talossa oli 1940-luvun lopulta aina 80-luvulle saakka Tarmolan kauppa. Tämän jälkeen kiinteistö on palvellut muun muassa kaihdinliikettä sekä parturikampaamoa. –Minulla oli tähtäimessä liiketila muualla, mutta yllättäen Tarmolan ikkunaan ilmestyi tieto parturikampaamon muuttoaikeista, Sari kertoo. Hän on katsellut keltaista kaupparakennusta koko ikänsä, sillä lapsuudenkoti oli viereisessä Pasalassa. Vaikka rakennus on aina tuntunut kiehtovalta, vasta vuokraamista pohjustaessaan Sari astui ensi kertaa sisälle ja ihastui puotimaiseen ilmapiiriin. Yksilöllistä ja ekologista Parturikampaamon yrittäjä oli remontoinut sisäpinnat. Hän oli myös tehnyt keveitä väliseiniä, jotka Sari pystyi hyödyntämään omaan liikeideaansa. Suurimman osan lattiapinta-alasta lohkaisee Taito-Valpuriksi nimetty kauppa, jossa on tarjolla käsityönä valmistettuja koruja, vaatteita, sisustustavaraa, keramiikkaa ja luonnonkosmetiikkaa. Kun Taito-Valpurissa ei ole asiakkaita, Sari pyörittää väliseinän takana ompelimoaan tai hoitaa tietokoneella miehensä yrityksen konttoriasioita. Pääosa maaliskuun alussa avatun Taito-Valpurin asiakkaista haluaa yksilöllisiä ja ekologisia Suomessa valmistettuja tuotteita. Keskeinen myyntiartikkeli on Särkisalossa valmistettava Saaren Taika -luonnonkosmetiikkasarja. Sari pitää huolen siitä, että valikoimassa on vaihtuvuutta ja se säilyy monipuolisena. Yrittämisen ohella jatko-opintoja Opintojen myötä ekologisuus on alkanut mietityttää Saria vielä entistäkin enemmän. Hän suoritti aikanaan Raision ammattikoulun ompelulinjan tarjoamat perustutkinnon opinnot. Jälkeenpäin häntä harmitti, ettei tullut suorittaneeksi jatko-opintoja. –Mutta nyt kun lapset eivät ole enää kotona, lähdin Rasekoon suorittamaan käsityöntekijän ammattitutkintoa. Koulussa Sari on tutustunut tietokoneohjelmiin, joista hänen nuoruudessaan ei ollut tietoakaan. Vieläkin merkittävämpänä asiana Sari pitää opetuksessa painotettavia kestävän kehityksen mukaisia materiaalivalintoja. Niitä hän noudattaa asusteita valmistaessaan.