Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Miten höpönassu kävelee? - Nuoret teatterilaiset Soili Nurmen opissa

Tänäkin kesänä Rymättylän nuokkarin teatteripihalla on luvassa kesäteatteria. Asia varmistui sunnuntaina. Silloin pidettiin Rymättylän teatterikerhon kolmannet harjoitukset. Nyt kokoon on saatu innostunut porukka, joka haluaa tehdä yleisölle oman, oikean näytelmän. Myös Rymättylän teatterin tulevaisuus edellyttää, että nuoret ottavat lajin omakseen. Vuosien varrella Rymättylä on ollut monille ponnahduspaikka muuallekin. Ohjaajana kerhossa toimii kokenut teatterikouluttaja Soili Nurmi . Mukaan mahtuu yhä mainiosti uusiakin, sillä muutama rooleista on vapaana. Viimeisen repliikin pitää onnistua –Viimeisen repliikin pitää onnistua, vaikka olisi miten pitkä puheenvuoro. Sitten seuraava muistaa, mistä jatkaa. Näytelmässä selitetään, koska ja milloin, mutta ei selitetä, miksi. Se jää aina arvoitukseksi katsojalle, Nurmi kertoi korvat höröllään kuunteleville oppilailleen. Harjoituksista kaikki tehdään improvisoiden. Koetetaan tehdä omaa juttua niin, että se sopii toisen kanssa yhteen. –Millainen on höpönassu? Lähtekää kävelemään sillä tavalla. Ja seuraava sana, hallanvaara! Miltä se näyttäisi liikkeenä? Miten sitten ponteva kävelee? Nurmi kyseli tyttöjen painellessa höpönassuina tallustelemaan. Ikähaarukka 8-12 vuotta Tämänvuotisessa ryhmässä ikähaarukka on 8-12 vuotta. Yhteensä kerholaisia on nyt kahdeksan. –Kunnioitan edesmenneen, paikallisen satutädin Hilla Laakson tuotantoa. Hän on antanut henkilökohtaisen luvan, että saan tehdä hänen sadustaan näytelmän, Nurmi paljasti. Esityksen ajankohta lienee kesäkuun puolen välin tienoilla. –Ja siis nämähän ovat niin ihania! Teatterissa menestyy, kun sisällöllisen merkityksen muistaa, on tarkkana ja hallitsee sekä hillitsee itsensä. Näen nyt jo, että nämä tytöt ovat tosi kehityskelpoisia. Nurmi toteaa, että voi sanoa kannustuksena, ettei teatterissa tarvitse olla luonteeltaan kauhean ulospäinsuuntautunut. Tärkeämpää on sisäistää rooli ja antaa itsensä roolin käyttöön. Onkin sanottu, että muusikko soittaa viulua, mutta näyttelijä soittaa itseänsä. Näitkö, kun lensin? –Eräs rehtori sanoi kerran, että tärkeintä on olla kämmenenä muille. Se on teatterissa tärkeimpiä asioita. En voi ohjata ihmisiä menestymään, voin ohjata heidät ottamaan sen ensimmäisen portaan. Olen sanonut aina, että autan niin pitkälle, kuin käteni riittää. Sen jälkeen vaan katson, kun ne lentävät. –Ja sitten katson, kun ne tulevat joskus kämmenelle ja sanovat, että ”näitkö, kun lensin”.