Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Helppohoitoinen piha on myytti - Saariston savipihoja pitää muokata jotta muukin kuin sammal menestyisi

–Ihmiset toivovat usein helppohoitoista pihaa, mutta kun kerron, mitä se merkitsee, he eivät enää haluakaan sitä, maisemasuunnittelija ja hortonomi Armi Laukia hymyilee. Puutarhasuunnittelun ammattilainen kertoi eloisasti kuulijoilleen siitä, miten löytää oikeat kasvit oikeisiin paikkoihin. –Kasvien menestymiseen vaikuttavat niin monet eri seikat. Tärkeimpiä näistä ovat kasvupaikan valon määrä ja kasvualustan ominaisuudet. Esimerkiksi savimaahan kannattaa harkita joko salaojitusta tai kohopenkki-istutusta. –Savimaassa viihtyvät havupuista pensassembra ja Makedonian mänty, lehtipuista tuomet, poppelit ja raidat sekä pensaista orapihlajat, kanukat sekä tietyt syreenit, Laukia luettelee. Maisemasuunnittelijalla on missio Maisemasuunnittelijan missiona on se, että ihmiset aloittaisivat puutarhansuunnittelun iskemällä lapion siihen maaperään, johon aikovat jotain istuttaa. –Lähde lapion kanssa liikkeelle ja tutki, mihin lapio osuu. Tuleeko lapioidessa vastaan vettä, kiviä, savea tai soraa. Jos on oikein kova maa, etkä saa lapiolla edes kahta lapiollista maata, ei siinä kannata yrittää kasvattaa mitään, Laukia opastaa. Maaperää voi tutkia myös ottamalla siitä näytteitä ja toimittamalla ne Viljavuuspalveluun - vaikka vanhassa margariinirasiassa. Palvelussa tutkitaan näyte ja selvitetään, puuttuuko vaikka maaperästä tärkeitä ravinteita. Vuorenkivet ja maahumala helppoja Pihan hoito on asia, joka jakaa mielipiteitä. Niin sanottu helppohoitoinen piha on ammattilaisen mukaan myytti. Jos pihassa ei ole kasveja hoidettavaksi, ne on usein korvattu nurmella. Nurmikkoa on leikattava, kasteltava ja lannoitettava - ihan kuten kasvejakin. –Jos helppohoitoisuutta kaipaa, opastan vähentämään nurmikon määrää ja korvaamaan sen maanpeittokasveilla. Sopivia maanpeittokasveja ovat esimerkiksi vuorenkilvet tai maahumala. Havuista maanpeittokasveiksi sopivat laakakataja ja tuivio. Näitä kasveja ei tarvitse suojata talveksi, lannoittaa tai hoivata. –Nämä kasvit eivät sitten useinkaan täytä ihmisten esteettisiä vaatimuksia. Usein nimittäin silti halutaan, että piha on koko kesän täynnä upeita kukkia, Laukia toteaa käsiään levitellen. Saaristossa on paljon savipihoja, joissa viihtyy sammal, mutta ei oikein mikään muu. Siksi savimaata on muokattava. Pinnasta ajetaan pois noin puolen metrin kerros, joka korvataan suojapeitteellä, soralla, hiekalla ja lopuksi paksulla multakerroksella. Sen jälkeen voi alkaa miettiä pihalle sopivia kasveja. Maaperän muokkaukseen satsattava Ihmiset ihastuvat hortonomin kokemuksen mukaan helposti johonkin tiettyyn, herkkään kasviin ja haluavat välttämättä juuri sen omalle pihalleen. Ellei sopivaa kasvupaikkaa ole valmiina, on satsattava maaperän muokkaukseen. –Toiset nauttii haasteista, toiset taas ovat sitä mieltä, että herkät kasvit pitäisi lailla kieltää, Laukia tietää. Kaikissa puutarhaliikkeissä myytävissä taimissa on merkittynä menestymisvyöhyke, joka kertoo, mitkä ovat kasvin mahdollisuudet selvitä eri puolilla Suomea. –Ellei menestymisvyöhykkeestä ole merkintää, pitäisi hälytyskellojen soida. Silloin kyseessä on niin sanottu arka kasvi, jonka pärjäämisestä Suomen olosuhteissa ei ole takeita. Japanissa arvostetaan vanhoja puita Suomalainen puutarhakulttuuri on edelleen melko vaatimatonta ja pääosin naisten käsissä. –Kiinnostus puutarhaan on kasvussa, mutta siihen satsaus ei. Mikään ei saisi maksaa mitään, hortonomi havainnoi. Armi Laukia itse ihailee muun muassa japanilaista tapaa arvostaa vanhoja puita ja kasveja. Niitä ei hävitetä uuden tieltä vaan kaatuneitakin puiden runkoja tuetaan ja niiden annetaan kasvaa edelleen. –Meillä korjataan pois ränsistyneet puut, ne on vaarallisia. Kaiken pitää olla sellaisia tolppia. Minusta kasvienkin pitäisi olla yksilölisiä, siinä on tarjolla kauneutta. Suomessa ollaan ehkä kauhean käytännöllisiä.