Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Erja Rusin yrttiamppelista voi syödä monia viikkoja - Naantalin tori kutsuu jälleen

Erja Rusi kannattelee multasormillaan yrttiamppelia. Sirossa astiassa kasvaa timjamia, basilikaa ja persiljaa. Amppelin voi laittaa vaikka parvekkeelle ja siitä voi poimia siitä makuja ruokaan jopa viikkoja. –Moni sanoo, että tuo on tosi kaunis. Kehuja näistä on vain tullut, Rusi sanoo. Yrtit hän on itse siemenestä asti kasvattanut. –Basilika sopii hyvin tomaattisalaatteihin. Persilja on keittoihin ihan ehdoton, Rusi ehdottaa. Oreganoa, rosmariinia... Merimaskulaisten Erja ja Esa Rusin tilan viime syksynä valmistuneen taimihuoneen pöydällä on lisää amppeleita, vaihtelevin yrttiyhdistelmin. Viereisillä pöydillä omissa purkeissaan kasvaa oreganoa, rosmariinia, sitruunamelissaa, punaista basilikaa, viinisuolaheinää. Ne kukoistavat, ja syytä onkin, sillä tänään perjantaina Erja Rusi on talvitauon jälkeen taas lähdössä Naantalin torille. –Kevät on enemmän yrttiaikaa. Ihmiset ostavat niitä ja istuttavat, Erja Rusi kertoo. Toukokuun lopulla myyntiin tulevat kasvihuonemansikka ja -peruna, kesäkuussa sipuli, porkkana ja tilli. Juhannuksen tienoilla saadaan avomaanperunaa, heinäkuussa mansikkaa ja vadelmaa. Loppukesästä tuotevalikoima kapenee, kunnes lokakuulla torimyynti loppuu. Avomaanperunan kanssa torille Jotakuinkin samaan malliin ovat kuluneet Rusien 20 viime vuotta. Talvella työskennellään muualla mutta kevät, kesä ja syksy ahkeroidaan tilalla ja toreilla. Se alkoi, kun Esa Rusi ryhtyi isävainajansa jälkeen isännäksi, ja puutarhanviljely valitsi silloin Erja Rusin. Oli hän jo aiemminkin kesälomilla tilalla autellut, mutta silloin työ laajeni torikauppaan. –Viikko ennen juhannusta 1999 menin torille pelkästään avomaanperunan kanssa. Vähitellen on lisätty näitä kasveja ja tehty kasvihuoneita. Kaikki on opeteltu kantapään kautta, Erja Rusi kertoo. Nyt huoneita on kuusi kuten peruna-, mansikka- ja salaattihuone. Pelloilla vielä märkää herneelle Pelloilla kasvatetaan perunaa, sipulia, mansikkaa, vadelmaa, porkkanaa, tilliä, herneitä. –Hernettä ei ole vielä päästy kylvämään. Pellot ovat niin märkiä, Erja Rusi toteaa. Mies jatkaa, että tavallaan nyt, kun ollaan myöhässä totutusta, onkin taas normaali vuosi. –Peuroista on aika paljon ongelmaa. Ne syövät mansikan taimet ja verottavat vadelman taimia. Täällä Merimaskussa se on monella viljelijällä iso ongelma. Keväisin Erja Rusi innostuu aina uudelleen. –Kun kevätaurinko alkaa paistaa, kyllä sitä inspiraatiota aina löytyy. Keväisin tulee uusia tuotteita, Naantalin tori vilkastuu. "……Kevät on …enemmän …yrttiaikaa."