Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pölykapselikana ilahduttaa Aaslassa kävijöitä

–Meillä oli aikanaan tämmöinen kerho, täällä meidän kylän lapsilla, Pönttötieteen maisterikerho, tuttavallisemmin ”pönttis”. Rami Ojala eli Rymättylän silloinen diakoni piti sitä. Tässä taideprojektissa oli mukana myös taiteilija Antti Huovinen , joka on nämä työt suunnitellut, kertoilee ylikyläläinen Vilma Saarinen , 24. Hauska, ladon seinään kasattu pölykapselikana pienine munineen tervehtii Rymättylän Aaslan saarella kävijöitä. Moni ottaa näkyvästä tilataideteoksesta kuviakin. –Meille tehtiin tällainen kana, koska isäni keräili pölykapseleita. Meillä on ollut aina myös kanoja. Yhden talon pihaan tehtiin hirvi, toisen talon kylkeen kaloja. Jokaisella teoksella on tarina. Tämä taitaa olla näistä parhaiten säilynyt. Saarinen muistelee olleensa ala-asteella, kun kana tehtiin. Hän ei usko, että kerhoa enää on. Sinne oli joka kesä päästävä. – Pönttis oli paras! Kana saatiin yhdessä kerhokerrassa valmiiksi muiden kerholaisten kanssa. Ensin toki suunniteltiin ja kerättiin materiaaleja. Saarisen äiti asuu yhä Ylikylän tilalla, nuori nainen osittain. Hän valmistuu tämän vuoden aikana agrologiksi Tammelasta Mustialan maatalousoppilaitoksesta. Myös Saarisen maanviljelijä-poikaystävä opiskelee samassa koulussa. Saarisen isän harrastus elää kana -tilataideteoksessa edelleen. Vaikka isä menehtyi vuosia sitten, ovat pölykapselit yhä vankasti punaisen ladon seinässä kiinni. –Meillä on vieläkin elämiä täällä, vaikka maatilaa emme juuri nyt pidäkään. Kaikki suunnitelmat ovat kuitenkin avoinna, oli se sitten matkailua, tai mitä vain. Missään tapauksessa ei jätetä meidän tilaa tyhjilleen. Se on peräisin 1700-luvulta. Sitä en ylipäänsä halua, että maatilat tyhjenevät. Vanhalla tilalla pitää asua, jatkaa tätä elämäntapaa, Saarinen toteaa määrätietoisesti. Diakoni Rami Ojala piti Pönttötieteen maisterikerhoa kylän lapsille varsin pitkään, vuodesta 1975 aina 2000-luvulle asti. Kerhossa pelattiin paljon esimerkiksi pihapelejä. –Kokoonnuimme alkuvuosina vuorotellen joka lapsen talossa. Aaslan saarelle oli aina mukava mennä. Minulla oli taustalla siinä hommassa vähän sellainen ideologiakin. Se kyläyhteisön säilyminen. Se, että olisin voinut tukea sitä kylää, Ojala kertoo.