Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Luova emäntä sai historiallisen työväenasunnon kukoistamaan

Kauppakeskus Myllyyn matkaavien huomio kiinnittyy Haunistentien alkupäässä huolellisesti hoidettuun Lukkarilan työväenrakennuksen pihapiiriin. Väriloistoon puhjenneet kukkapenkit ja -ruukut ovat ojennuksessa. Eloa kokonaisuuteen tuovat vanhoista tavaroista rakennetut yksityiskohdat, kuten heinäseipäiden kannattelema koristehyllykkö. Anne Suominen pitää suurten kokonaisuuksien suunnittelua hankalana. Hän ehostaa ystävänsä kanssa työväenrakennusta ja sitä ympäröivää miljöötä yksityiskohta kerrallaan. –Jos lopputulos ei näytä hyvältä, puran ja teen uudelleen, Suominen kuvailee toimintatapaansa. Reilut kaksi vuotta sitten Suominen solmi Lukkarilan työväenrakennuksen päätyhuoneistosta vuokrasopimuksen. Vuokraisäntä antoi hänelle vapaat kädet remontoida asunnosta mieleinen. Työ alkoi edellisen asukkaan irtaimiston poistamisella. Itse huoneisto oli päässyt vuosien saatossa ränsistymään. Suominen hioi, maalasi ja tapiseerasi sisäpinnat. Värimaailmaksi valikoitui vaalean harmaita ja valkoisen sävyjä, joista syntyy arvokas ja rauhallinen vaikutelma. Vaaleus luo myös avaruuden tuntua melko mataliin huoneisiin. Sisäovia Suominen on hankkinut vanhoista rakennuksista. Suurin osa niistä on hiottu ja maalattu uudelleen, mutta esimerkiksi kuistin väliovi on pelkästään hiottu. Näin siihen on jäänyt ajan patina, jota pehmentää sulkakoristeinen koivunoksakranssi. Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri -kirja numero viiden mukaan Lukkarilan työväenrakennus on käsittänyt asuinhuoneiston lisäksi tallin ja liiterin. Perimätiedon mukaan rakennuksen uusimmat osat valmistuivat 1900-luvun alussa. Suominen on kuullut, että rakennuksessa on toiminut konttori tai toimisto. Nykyisen keittiön ja makuuhuoneen välissä on kuopalle kulunut jyhkeä kynnys. Toimistossa on siis riittänyt kävijöitä. Vaikka ihmisiä ei enää ramppaakaan ovesta sisään, vilske kuuluu edelleen talon henkeen. Haunistentieltä kantautuu kumipyörien humina. Ruuhka-aikoina Raisiontien risteykseen jonottavilla rekkakuskeilla on ohjaamoistaan suora näköyhteys Suomisen keittiöön. Emäntä sanoo tottuneensa liikenteeseen. Ainoa todellinen harmi on, että jotkut Haunistentien loppupäästä hampurilaisen ostaneet heittävät purilaisen käärepaperit Suomisen pihalle. Niiden kerääminen on päivittäistä puuhaa. Liikenteen äänet kuuluvat lähinnä ikkunoiden kautta. Melu vaimeni jonkin verran, kun Suominen asetteli talveksi karmien väliin jäkälää. Ne hillitsivät myös vetoa. Kylmäksi taloa ei voi talvellakaan väittää. Suomisen muuttaessa huoneistoon asennettiin ilmalämpöpumppu. –Se on toiminut oikein hienosti, hän kehuu. Valo lankeaa sisälle kuin myös tontille lähinnä vain etelän suunnasta. Se asettaa omat haasteensa etenkin kasveille. Sisäänkäynnin vieressä olevia istutuksia saa kastella kesällä lähes yhtenään. Sen sijaan takapihalle aurinko ei juuri paista. Alue jää valtavien vaahteroiden varjoon. Lukkarilan työväenrakennus on rakennettu kalliolle. Suominen arvelee vankan perustuksen olevan syy sille, että talo on säilynyt niinkin hyvässä kunnossa kuin se nyt on. Kallio on yhä niin pinnassa, että kasvien istuttaminen tai aidan pystyttäminen on vaikeaa. Erikoisuutena työväenrakennuksessa on holvikellari. Vuosikymmenten saatossa sen eteen oli kasattu niin paljon tavaraa, että kulku kellariin oli estynyt. Viime kesänä Suominen vei naapurinsa kanssa peräkärrykaupalla roinaa asianmukaisesti hävitettäväksi ja kellarin oviaukko alkoi taas pilkottaa. Osastoitu kellari osoittautui varsin hyväkuntoiseksi. Se on tiettävästi palvellut Lukkarilan jääkaappina. Holvikellarin päällä on kakluunilla varustettu yhden huoneen lisäsiipi, joka toimi aikoinaan asuntona. Vanhassa talossa riittää puuhaa vaikka millä mitalla. Suominen on vuokrannut ystävänsä kanssa talon päästä tallin, jossa he voivat tehdä kunnostustöitä. Asuinhuoneisto on kohtalaisessa kunnossa, mutta pienoista murhetta Suomiselle aiheuttaa rakennuksen katto. Rikkoutuneita tiiliä vaihdettiin uusiin, kun hän asettui taloksi. Viime talvi käsitteli vanhaa katetta kovakouraisesti. Kovalla tuulella sieltä putoili pieniä murentuneita tiilenpalasia. Suominen toteaa, että haasteistaan huolimatta vanha talo on hänelle ihanteellinen koti. Siihen kuuluu tietty rosoisuus. –Esimerkiksi pihalla ei tarvitse välittää jokaisesta rikkaruohosta, mutta toisaalta saa koko ajan nauttia kättensä jäljistä.