Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raisiolaisnaisen havainto: Varhainen vihkiaika on harvinaista herkkua

Raisiolaisnainen varasi hiljattain vihkiaikaa kotikirkkoonsa kesäkuulle 2019. Vieraiden joukossa on lukuisia lapsiperheitä, minkä vuoksi hän ja tuleva aviomiehensä halusivat mahdollisimman aikaisen vihkivuoron. –Jotta perheet ehtisivät vihkitoimituksen jälkeen vähän juhliakin, ennen kuin lasten täytyy mennä nukkumaan, nainen perustelee. Pari yllättyi siitä, että ensimmäinen kesälauantain vihkiaika oli tarjolla vasta kello 15.30. Nainen muistelee sukulaisensa avioituneen Salon kirkossa kello 13 alkaneessa tilaisuudessa. –Se tuntui oikein hyvältä ajankohdalta. Kanttoreita ei tahdo riittää kaikkialle Raision kirkkoherra Pertti Ruotsalo kertoo aikarajoitusten johtuvan siitä, että tavallisesti lauantaisin ja sunnuntaisin on töissä ainoastaan yksi kanttori. Lauantaisin on hautajaisia ja usein omaiset pyytävät kanttorin muistotilaisuuteen. –Siksi kanttori on varmasti käytettävissä vasta puoli neljän aikaan, Ruotsalo perustelee. Raision seurakunnassa pääsääntöisesti yksi pappi hoitaa lauantaiaamuisin hautajaisia, jonka jälkeen hänellä on kastetilaisuuksia. Toinen pappi hoitaa myös hautajaisia, mutta sen jälkeen hän voi myöskin vihkiä. –Näin ollen kotikasteille varattu varhainen iltapäivän aika voidaan helposti muuttaa kotivihkimiseksi, jossa pappi toimii yksin, Ruotsalo selittää. Kotivihkiminen saattaa tapahtua vaikkapa puutarhaan rakennetun alttarin äärellä. Tilaisuus voi kirkkoherran mukaan alkaa esimerkiksi kiitosvirren säkeellä, jonka myötä pari astelee esiin. Hääpäivän ei tarvitse olla lauantai. Ruotsalon mukaan esimerkiksi perjantaitkin käyvät, joskin ensimmäinen mahdollinen aika on vasta kello 17. –Tietysti kotitilaisuudet ovat erikseen sovittaessa mahdollisia, hän jatkaa. Raision kirkkoherra vinkkaa huomioimaan pienet maalaisseurakunnat, joissa hautauksia on yleensä vähän. Lauantaille voi olla varattu ainoastaan yksi hautausaika. Näin ollen vihkiminen saattaa onnistua jo aikaisin iltapäivällä. Naantalissa vihkiaikoja on aikaistettu Naantalin kirkossa hautaukset ja vihkimiset on keskitetty lauantaille ja kasteet sunnuntaille. Ensimmäiset vihkivuorot ovat perinteisesti alkaneet kello 16. –Niitä on ruvettu aikaistamaan. Minullakin oli hiljattain vihkiminen, joka alkoi kello 15, kesäkuun ajan Naantalin kirkkoherran viransijaisena työskentelevä Marja Saantola kertoo. Hän toimi aikanaan Keski-Porin seurakunnassa. Siellä kirkkoa käytettiin lauantaisin pelkästään vihkimisiin, sillä hautaukset tapahtuivat kappeleissa. Näin ollen vihkiaika voitiin antaa jo puolille päivin, mikä tuntui Saantolan mielestä hyvältä ratkaisulta. Tämän kesän suosituin vihkipäivä Naantalissa on 18.8., jolloin kirkkoon astelee ainakin neljä paria. Useimmat häät vietetään loppukesällä Suurin osa pareista menee naimisiin loppukesästä. Marja Saantola arvelee yhdeksi syyksi sen, että huomattava osa papeista työskentelee alkukesän leireillä. Pertti Ruotsalon mukaan monet parit ajattelevat läheistensä ajankäyttöä. Jotkut eivät esimerkiksi halua häiritä sukulaistensa veneilyharrastusta. Ihmisten tiedetään pääsevän paremmin juhliin, kun he ovat kotiutuneet kesäriennoistaan. Raision seurakunnan varauskirjassa ei ole kesähäitä ruuhkaksi asti, ei edes 18.8. Ruotsalo toteaa tämän johtuvan osittain siitä, ettei paikkakunnalla ole yhtä suosittuja juhlapaikkoja kuin Naantalissa ja Turussa. Jos heti panee töpinäksi, vieläkö tänä juhannuksena pääsee naimisiin? Ruotsalo uskaltaa luvata, että vapaa aika löytyy. Perinteisesti useimmat suuntaavat juhannukseksi mökille. Raisiolaiset eivät tunnu haluavan aloittaa juhannustaan vihkitoimituksella kaupunkikirkossa. Kotoaan tavoitettu Marja Saantola arvelee, että juhannushäät saattaisivat Naantalissakin onnistua. Hän muistaa yhtenä vuonna vihkineensä erään parin Soiniemen leirikeskuksessa ennen juhannusjuhlan alkua.