Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ratamiesten öljy oli Jussilan Kuplan pelastus

Ilkka Jussilan isä Eino Jussila jonotti tuolloin Kuplavolkkaria. Turkulaisessa Autokoriosakeyhtiössä linja-autoja rakentanut Eino Jussila kuoli 1962 ja henkilöauto jäi häneltä saamatta. Ilkka Jussila halusi omalla kohdallaan toteuttaa isänsä unelman ostamalla Kuplan, kun siihen tuli mahdollisuus. Ennen tätä hän oli osallistunut mobilistien kokoontumisajoihin perhetuttujen kanssa heidän veteraaniautoillaan. He auttoivat Jussilaa löytämään sopivan autoyksilön ja entisöimään sen. Ensikohtaaminen vuosimallin 1957 Kuplan kanssa ei Jussilaa säväyttänyt. Auto oli täysin alkuperäisessä kunnossa, mutta se oli maalattu kotikonstein vihreäksi. Pian syykin selvisi. Alkuperäinen omistaja, turkulainen lyhyttavarakauppias Nurmi käytti Kuplaa vaimonsa kanssa muun muassa retkeilyautona. Yöpyäkseen pariskunta poisti toisen etuistuimen selkänojan ja pani sen tilalle vanerisen patjanalusen. Ilmanvaihdon takaamiseksi he jättivät etuikkunat hieman raolleen ja kiinnittivät niihin puisiin raameihin pingotetut hyttysverkot. Auton hopeanharmaa väri oli pariskunnan mielestä retkeilykäytössä liian silmiinpistävä. Niinpä he sivelivät koriin maalaismaisemaan sopivan sävyn. Asiapapereiden perusteella Ilkka Jussilan kupla tuli Suomeen niin sanottuna merimiesautona. Nimitys juontaa juurensa siitä, että maahantuojien lisäksi tuontilisenssejä saivat merimiehet. He hankkivat lisätienestejä tuomalla autoja maahan ja myymällä niitä eteenpäin. Kauppias Nurmi osti Kuplan merimieheltä 470 000 markalla. Hän liitti auton asiapapereihin tarkat tiedot, miten summa kerättiin. Osa oli perheen omia säästöjä. Tarvittu lisärahoitus saatiin pankeista. Arvokas hankinta haluttiin suojata parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä auttoivat Valtion rautateillä työskennelleet kauppiaan tuttavat. He käsittelivät Kuplan ruiskuttamalla rakenteiden sisälle vaihteiden suojaamiseen käytettyä öljyä. Kun Jussila ystävineen ryhtyi entisöimään Kuplaa 1986, he totesivat öljyä löytyvän lähes kaikkialta. Sen poistamisessa oli suuri työ, mutta käsittelyn ansiosta auto oli säästynyt ruosteelta. Entisöintivaiheessa Kupla purettiin täysin. Pienimmät osat puhdistettiin Jussiloiden astianpesukoneessa. Itse entisöintityö tehtiin hänen ystävänsä autokorjaamossa. Kupla on siinä mielessä kiitollinen entisöitävä, että varaosia on saatavilla. Ainoan poikkeuksen muodostavat suuntavinkkarit. Ne olivat Kuplan varusteena vuoden 1960 korimalliin saakka. Jussila onnistui saamaan vinkkarin Saksassa asuneelta raisiolaiselta puhallinsoittajalta. –Muusikolla oli sellainen kirjahyllyssään. Tarjosin rahaa, mutta hän pyysi kuittaamaan osan tuopillisella olutta. Tuopillinen on vieläkin lunastamatta, Jussila kertoo ja pyytää muusikkoa ottamaan yhteyttä. Vilkkuviiksestä painettaessa vinkkaritikku nousee koritolpasta sivulle. Siinä palaa oranssi valo. Jussilan mukaan Kuplalla ajaessa pitää olla varovainen, sillä harva autoilija osaa enää kiinnittää vinkkareihin huomiota. Kuplan takaosassa raksuttaa 27-hevosvoimainen bokserimoottori. Joka vuosi se on käynnistynyt ensi yrittämällä, kun Jussila on hakenut auton talvisäilytyksestä. Kerran kesässä autolla osallistutaan Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton retkeilyajoon. Tämän suven kesäajo järjestetään Virroilla 15.–16.6. Suurimman osan vuotta Kupla viettää Volkswagen Center Turun näyteikkunassa. Auton matkamittariin kertyy yleensä vähän alle 700 kilometriä kesässä. Jussilan mielestä retkeilyajojen parasta antia on tunnelma. Ajoissa näkee sydämellisesti hoidettuja kulkupelejä Wartburgista Rolls-Royceen. Reiteiksi valitaan teitä, joilla körötellään rauhallista vauhtia. Tärkeintä on nautiskella näkymistä ja pohtia vaikkapa jonkin sillan rakenteita. Ajot järjestävä yhdistys pitää reitin varrella leikkimielisiä tarkastuspisteitä. Niillä saatetaan esimerkiksi testata, kuinka hyvin osallistuja tunnistaa autoja. Kuplalla ajaminen koettelee kuljettajan kuntoa. Vanhanmallisista renkaistaan johtuen auto tuntuu hakeutuvan kaikkiin tienpinnan kuoppiin ja koloihin. –Kuplaa pitää ajaa koko ajan, jos tiessä on vähänkään uria, Jussila kuvailee. Miellyttävä matkavauhti maantiellä on 80 km/t. Sillä nopeudella polttoainetta kuluu hieman alle seitsemän litraa sadalla kilometrillä. Kojelaudassa ei ole polttoainemittaria, joten perillepääsy varmistetaan kastamalla mittatikku bensiinisäiliöön. Jalkatilasta löytyvässä polttoainehanassa on varmuuden vuoksi niin sanottu varatankkiasento. Hyvällä onnella sen turvin pääsee lähimmälle huoltoasemalle.