Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mehiläiskuningatar saa koko ajan pelätä, että se vaihdetaan – Mehiläisyhdyskunta toimii yllättävän samoin kuin ihmiset

Mehiläispesä on yllättävän demokraattinen yhteiskunta. Mikäli hallitsija ei työväestön mielestä onnistu tehtävässään tai työtä ei ole riittävästi, mehiläiset jakaantuvat puolueisiin tai vaihtavat johtajan. Mehiläispesä on matriarkaalinen yhteisö, jossa ylimpänä on emo eli kuningatar, ja kuningattarella on alamaisinaan naaraspuolisia työmehiläisiä ja urospuolisia kuhnureita. Mehiläisyhteiskunnassa naiset tekevät kaikki työt, miehet lorvivat ja vaativat passaamista. Yhteisössä on lukuisia piirteitä, jotka toisinaan muistuttavat ihmisyhteisöjen toimintaa. Mehiläisyhteisö pysyy tyytyväisenä niin kauan kuin työtä ja ruokaa riittää kaikille ja hallitsijaan ollaan tyytyväisiä. Mikäli kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, osa mehiläisistä saattaa ryhtyä toimiin uuden hallitsijan nostamiseksi valtaan. Mehiläisiin hurahtanut tietokirjailija Mehiläiset ovat kiehtoneet tarhauskouluttaja ja mehiläistietokirjailija Lauri Ruottista jo 35 vuoden ajan. Mehiläiset ovat pölyttäjinä merkittävä osa luonnon monimuotoisuutta ja vaikuttavat ympäristöönsä positiivisesti. Mehiläisiä hoitaessa Ruottisesta tuntuu, että hän on osa suurempaa kokonaisuutta ja niiden kanssa vietetty aika tarjoaa hänelle tilaisuuden kuulla omia ajatuksiaan. – Kun hoidan mehiläisiä, tuntuu että mehiläiset hoitavat minua. Se on aikaa itselle, ajan hektisyys irrottaa otteensa. Siitä oppii nauttimaan niin paljon, että suojavarusteita pukiessa tuntuu mukavasti kihelmöivä odotus tuokiosta mehiläisten parissa, kuvailee Ruottinen. Emo on mehiläispesän ainoa muniva yksilö ja ainoa sukukypsä naaras. Emon erittämät feromonit välittävät jatkuvasti työmehiläisille tietoa sen tilasta. Jos feromoniviestit paljastavat kuningattaren heikenneen iän tai sairastumisen vuoksi, työläisyhteisö alkaa valmistella kaikessa hiljaisuudessa uuden emon kasvattamista keskuudestaan. Tästä käytetään nimitystä hiljainen emonvaihto. Tarhaajan valitsema emo ei aina kelpaa Joskus johtajavaihdoksen syy on ihmisen toiminta. Emon munintateho on suurimmillaan ensimmäiset 2-3 vuotta. Pitääkseen yhdyskunnan voimakkaana ja tuodakseen sinne uutta verta tarhaaja saattaa ostaa uuden emon emonkasvatukseen keskittyvältä tarhalta. Toisinaan tarhaajan ostama emo ei kelpaa mehiläisille vaan ne päättävät kasvattaa itselleen paremman. Tuleva kuningatar on hieman yli millinkokoisena mehiläisenmunana ihan samanlainen kuin kaikki muut munat, joista tulee työläisiä. Työläiset päättävät emon selän takana kasvattaa yhden siskon joukostaan uudeksi kuningattareksi. Sille tehdään tavallista suurempi kenno kasvua varten ja se saa tavallista parempaa ruokaa, kuningatarhyytelöä eli gelée royalea. Emokennoja on varmuuden vuoksi useampi kappale, jotta varmistetaan edes yhden kuningatarehdokkaan selviäminen toukkavaiheesta aikuiseksi. Näitä emokennoja varjellaan hallitsevalta kuningattarelta. Jos se tietäisi niistä, se tekisi kilpailijoistaan selvää niin kauan kuin ne ovat vielä puolustuskyvyttömiä. Valtakunnassa voi olla kerrallaan vain yksi hallitsija. Ensimmäisenä kuoriutuva uusi kuningatar nitistää syntymättömät kilpailijat kennoihinsa pistimellään. Jos vanha emo ei poistu pesästä vapaaehtoisesti, työmehiläiset hylkäävät sen ja lakkaavat hoitamasta sitä. Vähitellen se kuihtuu pois. Valta on vaihtunut mehiläispesässä. Rauhanomainen ratkaisu Luonnonvaraiset mehiläispesät lisääntyvät jakautumalla, mitä kutsutaan parveiluksi. Silloin pesä jakautuu kahteen leiriin ja toinen niistä päättää lähteä etsimään onneaan jostain muualta. Mehiläistarhaajalle parveilu on ei-toivottu ilmiö, sillä se tarkoittaa että yli puolet hänen ahkerista hunajankerääjistään lähtee muualle. Parveilu on suoraa seurausta työmehiläisten tyytymättömyydestä, jonka pääasialliset syyt ovat työttömyys ja liikakansoitus. Lähiympäristön tarjoama ruoka ei riitä ruokkimaan kaikkia pesän mehiläisiä, tai säätilassa saattaa tulla koleita kausia, jolloin mikään ei kuki. Ne ikään kuin tuumaavat joukolla, että nyt meitä on liikaa. – Tutkimuksissa saatu viitteitä siitä, että parveilussa aloite tulee työmehiläisiltä, joskin tästä päätelmästä kiistellään vielä, sanoo Lauri Ruottinen. Mehiläisen urapolku Työmehiläiset ikään kuin ehdottavat vanhalle kuningattarelle, että heidän kannattaisi mennä jonnekin muualle katsomaan, olisiko jossain paremmat elinolosuhteet. Usein on niin, että suurin osa medenkerääjämehiläisistä lähtee emon mukaan ja enemmistö pesään jäävistä on nuoria. Jokainen mehiläinen käy läpi urapolun, jonka huippu on medenkerääjän tehtävä. Nuoremmat siivoavat pesää ja toimivat ”lastenhoitajina” ikävaiheensa mukaisesti. Parveilu ajoittuu keskikesään, kesäkuun loppupuolelle tai heinäkuun alkuun. Pääsatokausi on vasta aluillaan, jolloin on vielä hyvät mahdollisuudet rakentaa kesän aikana toimiva yhteiskunta ja koota riittävästi ruokaa talveksi. –Klassinen parveiluilta on juhannusaatto, juuri kun tarhaaja on lähdössä mökille, naurahtaa Ruottinen. Vanhan emon johtama yhdyskunta lähtee parvena lentoon yhtenä kauniina kesäiltana ja kiinnittyy lähellä olevan puun oksaan hetkeä ennen kuin pesään jäävien mehiläisten uusi emo kaivautuu esiin kennostaan. Oksasta parvi saattaa jatkaa uuteen mahdolliseen pesäkohteeseen, kuten ihmisasumuksen savupiippuun. Mehiläispesässä on kolmenlaisia yksilöitä: urospuolisia kuhnureita, naaraspuolisia työmehiläisiä ja yksi kuningatar, jonka päätehtävä on munia kennoihin lisää mehiläisiä. Kesällä pesässä saattaa olla jopa 100 000 mehiläistä, ja yksi pesä tuottaa hyvänä vuonna 40 kiloa hunajaa. Mehiläinen on pölyttäjistä tärkein. Pölytyksellä on taloudellista merkitystä marjan-, hedelmän ja rypsinviljelylle. Ilman mehiläisiä omenasato jäisi Suomessa vain kolmasosaan nykyisestä. Mehiläiset hakevat ruokansa noin kahden kilometrin säteeltä pesästään. Jos löydät pihaltasi tai savupiipustasi parven, lista parven pyydystämiseen varustautuineista tarhaajista löytyy Mehiläishoitajien liiton sivulta. Pyydystyspalvelu on yleensä maksuton. Työmehiläinen kuolee pistäessään, kuningatar ei. Kuhnureilla eli urosmehiläisillä ei ole pistintä lainkaan. Työmehiläiset ovat kuningattaren ja kuhnurin jälkeläisiä. Kuhnurit syntyvät edellisen kuningattaren hedelmöittymättömistä munista, jolloin niillä on vain kuningattaren geeniperimä. Kukin mehiläiskuningatar pyrkii parittelemaan toisen pesän kuhnureiden kanssa äitinsä jälkeläisten sijaan. Liian läheinen sukulaisuus heikentäisi pesää ennen pitkää. Kuningatar saattaa isäehdokasta etsiessään lentää jopa 10 kilometrin päähän pesästä. Mehiläisen ja ampiaisen suurin ero on, että mehiläinen on medenkerääjä eli kasvissyöjä, ampiainen lihansyöjä.