Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pienen kylän lystit markkinat

Vuosi vuodelta yhä suositummaksi tapahtumaksi muodostuneet Merimaskun Suvilystit keräsivät lauantaina ennätysmäärän ihmisiä kokemaan yhdessä lämpöistä markkinatunnelmaa. –Paikalla on nyt todella runsaasti käsityöläisiä ja monen eri alan yrittäjiä lähialueilta. Tunnelma on tietysti mitä parhain, iloitsi Merimasku-Seuran puheenjohtaja Maikku Tuomi . Uniikkeja kortteja Yksi paikallisista käsityöntekijöistä on Marjo Lehtilä , joka tunnetaan pienessä kyläyhteisössä viehättävistä, uniikeista korteistaan. Myös itse tehty sinappi teki kauppansa. –Korttien tekeminen on luovaa askartelua parhaimmillaan. Kahta samanlaista ei löydy, Lehtilä kertoi. Merimaskussa asuvan Marko Mehtosen mukaan yksikään paikallinen asukas ei jätä Suvilystejä väliin. –Tämä on kesän tärkein tapahtuma ja helposti täällä saa kulumaan koko päivän, hän totesi. Mehtosen nelivuotias Mea -tytär kertoi tykkäävänsä hepoista ja ratsastamisesta. Hän kapusi tottuneesti Nanna-ponin selkään ja ratsasti melko kokeneella otteella useammankin kierroksen. Lossivahteja onkin kaksi Vuoden lossivahdin titteli myönnettiin aviopari Maarit ja Kari Linerille , jotka ovat vahvalla panoksellaan edistäneet kotiseututoimintaa useiden vuosien ajan. –Yksi viime vuosien tärkeimmistä projekteista on ollut Kollolan kotiseututalon kunnostuksen toteuttaminen, listasi Maarit Lineri. Lossivahdin kapulan Linereille ojensi viime vuoden vahti Anne-Maj Palmgren .