Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Aamuvirkku muotisuunnittelija maalaa raatihuoneen pihalla

Muotisuunnittelija Jukka Rintala riensi torstaiaamuna viideltä pystyttämään näyttelyään Naantalin Vanhalle Raatihuoneelle. Rintalan mukaan alkamassa on yksi hänen kesänsä kohokohta –Tuon neljättä kertaa näyttelyä Naantaliin. Täältä on ehtinyt tulla jo monia ystäviä ja tuttavia, joita on mukava nähdä, muotisuunnittelija toteaa. Mahdollisuuksien mukaan hän on pyrkinyt myös työskentelemään Naantalissa. Mikäli perjantai alkaa poutaisissa merkeissä, Rintala herää aikaisin maalatakseen Naantalin Vanhan Raatihuoneen pihalla. Tarkoituksena on tehdä vielä muutama työ Savonlinnan näyttelyyn. Se on avattu jo toukokuun puolivälissä. Savonlinnan Oopperajuhlien aikaan näyttely laajenee. Minkälaisia töitä Naantalissa nähdään? –Uniikkipukuja sekä uusia maalauksia. Mukana on joitakin vanhempiakin maalauksia, jotta vierailija näkee viivan ja näkemyksen jatkuneen, Rintala vastaa. Hän odottaa saavansa Naantalista tilauksia. –Aikaisempina kertoina jotkut näyttelyvieraat ovat tilanneet pikkujuhlapuvun, takin tai oikein juhlapuvun. Rintala tunnetaan etenkin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle suunnittelemistaan puvuista. Näyttelyssä on kuitenkin tarjolla myös teollista tuotantoa aina t-paidoista kattaustuotteisiin ja pyyheliinoihin. Rintalan näyttelyn huipentuma on Naantalin Unikeonpäivän aattona Kaivohuoneen rannassa pidettävä gaalanäytös.