Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ympäristöherkän oireet helpottavat vain altistusta vähentämällä

Istun hiljaisessa talossa. Ulkopuolella humisevat koivut ja unenomainen viljapelto. Humina ei kuulu sisälle asti, mutta näkyy isoista ikkunoista. Edes ilmastointi ei humise, mutta silti talossa on hyvä hengittää. Koska on heinäkuu, uskon sirkkojen sirittävän ulkona. Mutta talossa sisällä ei siritä. Edes sähkön sirinää ei kuulu eikä aisti. Tuntuu kuin olisi kaukaisella saarella, johon ei ole sähköjohtoja koskaan vedetty. Viimeksi tunsin samanlaista onnellisuutta, kun olin purjehdusleirin aikaan pienessä, sähköttömässä saaressa muutaman yön. Ihmiset aistivat sähkömagneettiset kentät eri tavoin. Joku ei aisti lainkaan, joka taas todella herkästi ja joku saattaa jopa saada oireita niistä. Merimaskulainen Hanna Nurminen on yksi niistä, jotka voivat pahoin sähkökenttien lähellä. Oireita hän huomasi saavansa jo joitakin vuosia ennen kuin sai borrelioosin punkin puremasta. Borrelioosi kuitenkin räjäytti oireet sellaisiin mittasuhteisiin, että Nurmisen elämä oli punkin puremaa seuranneet kolme vuotta jokseenkin kauheaa. –Olin kyllä jo aikaisemminkin huomannut saavani oireita tietokoneen näytöstä. Kerran koneeni näyttö pimeni, ja se vietiin korjattavaksi. Sain tilalle toisen näytön, jolloin kasvoni tulivat tulipunaiseksi. Ja vaikka sain myöhemmin entisen näyttöni takaisin, oireet jatkuivat, muistelee Nurminen. Nurminen luettelee vaikka kuinka paljon erilaisia oireita, jotka hän kuitenkin niputtaa termiksi huono olo. Niitä ovat väsymys, lihassärky, aivosumu, sydämen rytmihäiriöt ja hengenahdistus. Kaikki nämä oireet ovat verrattain yleisiä ympäristöherkillä ihmisillä, mutta voivat toki vaihdella, ja oireiden rajuuskin vaihtelee. Käypä hoito -suosituksen mukaan ympäristöherkkyys sisältää ne tilat, joissa potilaat saavat erilaisia oireita ympäristöissä, jotka eivät suurimmalle osalle ihmisistä aiheuta oireita, eivätkä oireita selitä tunnetut biolääketieteelliset mekanismit. Tyypillisesti oireita on useista elinjärjestelmistä, jolloin niiden diagnosointi voi olla hankalaa. Oirekuva voi liittyä periaatteessa mihin tahansa ympäristön tekijään. Yleisiä oireiden aiheuttajia ovat hajut, kemikaalit ja sähkömagneettiset kentät, ja näitä on nimitetty aiheuttajan mukaan omiksi herkkyyksiksi kuten hajuherkkyys, monikemikaaliherkkyys ja sähköherkkyys. –Minulla oli aikanaan hieno Volvo, mutta siinä vasta huono olo tulikin. Nyt ajan vanhalla Corollalla, jossa ei ole niin paljon tekniikkaa kuin uusissa autoissa. Ja jostain syystä dieselauto on sähköherkälle parempi. Rakensimme mieheni kanssa myös talon, jonka seinät ja katto suojaavat sähkömagneettiselta säteilyltä, kuvailee Nurminen. Samalla kun Nurminen kertoo kaikesta siitä, mitä on tehnyt helpottaakseen oloaan ja lieventääkseen kipujaan, hän on pahoillaan niiden puolesta, joilla ei samoja mahdollisuuksia ole. Harva pystyy vaikuttamaan samassa määrin omaan työ- tai asuinympäristöönsä kuin hän. Myös erilaiset suojavarusteet ovat kalliita. –Minulla on ikää ja asemaa sen verran, että voin sanoa suoraan ihmisille, että minulla tulee sähköstä paha olo. Mutta ymmärrän hyvin, että esimerkiksi monet nuoret eivät uskalla kertoa ongelmistaan leimaantumisen pelossa. Myös lääkäriltä voi saada hyvin tylyn vastaanoton, Nurminen harmittelee. Nurminen on hallituksen jäsen äskettäin perustetussa Sähköherkkyyssäätiössä, joka antaa tietoa ja tukea sähköherkille ja tukee näiden toimintakykyä. Nurmisen mielestä yhteiskunta voisi tehdä paljonkin ympäristöherkkien aseman parantamiseksi, mutta hyvin tärkeä asia olisi saada ympäristöherkät pysymään työelämässä herkkyydestä huolimatta. –Sähköherkkyyden tunnustaminen toimintarajoitteeksi olisi ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi Ruotsissa sähköherkät lasketaan toimintarajoitteisiksi, ja vammaispalvelulain mukaan he ovat siten oikeutettuja erilaisiin etuuksiin, kuten henkilökohtaiseen apuun ja taloudelliseen tukeen, selventää Nurminen. Omalta kohdaltaan Nurminen kiittelee omaisiaan sekä ystäviään siitä, miten hyvin he ovat Nurmisen herkkyyden ymmärtäneet. –He sulkevat kännykkänsä minun läheisyydessäni tai ainakin laittavat lentokonetilaan. Mennessäni kylään he sulkevat kodissaan olevan wifin. Ja he tulevat kyytiini vanhaan Corollaani, kun en pysty ajamaan uusia autoja, Nurminen naurahtaa. Nurminen kertoo voivansa paremmin, jos puhuu kännykällä vain lyhyitä puheluita kaiuttimen kautta tai mieluiten lähettää viestejä. Ja kännykästä hän laittaa ainakin mobiilidatan pois päältä. Keittiössä Nurminen kokkailisi mieluiten kaasuhellalla, nyt kotona on keraaminen liesi. Induktioliesi kun on myrkkyä sähköherkille. Nurmisen televisio ja tietokone ovat yhteydessä internetiin valokuidun avulla. –Sairauden alkuvaiheessa en esimerkiksi pystynyt katsomaan televisiota lainkaan. Nyt oireiden helpotuttua taas pystyn. Altistuksen vähentäminen on tärkein hoitomuoto. Myös raitis ilma ja lepo ovat auttaneet oireisiini, neuvoo Nurminen. Nurminen pohtii, että hänen olisi pitänyt pitää omasta terveydestään jo aikaisemmin huolta ja välttää tiukemmin altistusta. Sen ymmärtäminen saattaa ympäristöherkkyyteen taipuvaisilla olla vaikeaa, sillä lääkäreiden suhtautuminen kyseiseen herkkyyteen on vielä ihan lasten kengissä. –Olen saanut usein niin tylyä kohtelua lääkäreiltä, että ihan puistattaa. Nykylääketieteessä näyttää olevan niin, että kun syy–seuraus-suhdetta oireiden ja niiden aiheuttajan välillä ei osata kokeellisesti osoittaa eikä sairauden syntymekanismia toistaiseksi kyetä selittämään, sairautta ei oikeastaan ole olemassa. Siksi ympäristöherkän on vaikea saada sopivaa hoitoa, Nurminen jyrähtää. Lisätietoa löytyy esimerkiksi Sähköherkkyyssäätiöstä, http://sahkoherkkyyssaatio.fi/saatio/, ja numerosta 092783002. Toimipisteitä säätiöllä on Helsingissä ja Turussa. Säätiön vertaistukipuhelin on kesätauolla ja vastaa seuraavan kerran 8. elokuuta