Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jämäkkä avoauto lumoaa charmillaan - katso video!

SL eli sportlich und leicht -teksti Mercedes-Benzin nimen perässä viittaa urheilulliseen ja keveään. Pasi Saarisen mielestä osuvampi kuvaus hänen autostaan on jämäkkä ja charmantti. Sen 2,8-litraisesta kuutoskoneesta irtoaa 185 hevosvoimaa. Painoa länsisaksalaisen laatutyön huipentumalla on 1540 kiloa, eli hieman enemmän kuin monella tämän päivän katumaasturilla. Parikymppisenä Saarinen vannoi pysyvänsä lopun elämänsä niin nuorena, ettei hankkisi pappojen kulkupeliä - Mercedes-Benziä. –Niin kuitenkin kävi, ettei minulla ole 2000-luvulla ollut muita kuin Mersuja. Käyttöautona Saarisella on farmarimalli. Roadsterilla ajetaan ainoastaan kesäisin. Sen mukana tulivat käyttämättömät talvirenkaat vuodelta 1986. Teoriassa talviajokin onnistuisi, sillä Roadsterissa on taittuvan kangaskaton lisäksi kovakatto. Se on verhoiltu ja varustettu takalasinlämmittimellä. 70 kiloa painava kovakatto asetetaan korin ja tuulilasin kiinnityskorvakkeisiin. Mikäli apulaitteita ei ole tarjolla, asennusoperaatio työllistää ainakin kaksi ihmistä. Roadsterin rakenneratkaisut ovat selkeitä. Saarisen mukaan Mersu sopii hyvin aha-oho-eiku-periaatteella pakertavalle harrastajalle. Netistä löytyy tee-se-itse-videoita, joiden avulla pikkuremontteja pystyy tekemään kotitallissa. Mercedes-Benz 280 SL tuli tunnetuksi Dallas-televisiosarjasta. Suomessa se lukeutui 80-luvun ylellisimpiin autoihin. Saarisen Roadsterin lisävarustelistalle on merkitty etusumuvalot, tupakansytytin, ulkolämpömittari sekä takapenkki. Ikkunat toimivat sähköllä ja niin myös oikea sivupeili. Ratkaisu juontunee saksalaisesta säästäväisyydestä. Kuljettajan ulottuvilla olevaa vasemmanpuoleista peiliä säädetään mekaanisesti kahvalla. Saarisen mukaan Mercedes-Benz Roadster etenee maantiellä suurten jenkkiautojen lailla. Se ei nitise eikä natise. Vaihdelaatikko on viisipykäläinen. Viitonen on ylivaihde, joka toimii nätisti nopeusmittarin osoittaessa yli 100 km/t. Jarrutettaessa auto nyökkää pehmeästi. –Auton olemus houkuttaa ajamaan rauhallisesti, omistaja kiteyttää. Roadsterin tilaratkaisut ovat joiltakin osin hämmentäviä. Korimalli suunniteltiin 60- ja 70-lukujen taitteessa nykyistä lyhyemmille ihmisille. Tuulilasin yläreunan tummennus ei yllä suojaamaan Saarisen otsaa auringolta. Toinen mittasuhteisiin liittyvä pulma piilee auton ratissa. Aiempi omistaja oli hakenut urheilullista tunnelmaa asennuttamalla alkuperäistä pienemmän ratin. Sen tilalle on sittemmin hankittu harmillisen kokoinen puuratti. Kuljettajan täytyy kurkottaa nähdäkseen nopeusmittarin viisarin välillä 60 km/t–180 km/t. Saarinen on tiedustellut alkuperäistä rattia. Sellaisen saisi Saksasta vajaalla 800 eurolla.