Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tiedätkö, miten mansikat pakastetaan oikein? – 8 käytäntöä

Kun mansikkasato on parhaimmillaan, moni tarttuu hommiin myös pakastamisen tiimoilta. Marttojen koordinaattori Katariina Juurikkala muistuttaa, että jokaisen olisi hyvä tarkastella ja pohtia oma käyttötarve pakastetuille mansikoille, sillä usein mansikoita tai muita marjoja tulee pakastettua liikaa. –Voisi miettiä, söisikö mansikoita vähän enemmän tuoreeltaan. Silloin ne kuitenkin ovat parhaimmillaan, Juurikkala kehottaa. Pakastusta voisi punnita edellisten vuosien käytön ja tarpeen mukaan. –Miettisi oikeasti, että paljon tulee tehtyä vaikkapa smoothieita tai paljon niitä syödään perheessä aamupuuron kanssa. Aina ei tarvitse pakastaa laatikoittain, vaan pienempikin määrä riittää. Kun mansikoita ryhtyy pakastamaan, on se helppoa ja nopeaa. –Mansikkaa on helppo käsitellä. Siinä ei mene kauaa, kun sen saa perattua. Mansikoiden pakastamisessa on hyvä muistaa tietyt käytänteet. Kokonaisena vai viipaleina? Viipaleina pakastetut mansikat menevät pienempään tilaan ja sulavat helpommin, mikä on usein parempi vaihtoehto. Kokonaisina pakastetut mansikat säilyttävät paremmin vitamiinit ja ravintoaineet, mutta viipalointi ja pieni sokerinlisäys auttavat pitämään ravintoaineet myös viipaloiduissa marjoissa. –Jos mansikat pakastaa viipaleina, se nopeuttaa sulamista. Jos mansikoiden antaa sulaa kokonaisina, niiden rakenne ei kuitenkaan säily, Juurikkala toteaa. Sokerin kanssa vai sokeritta? –Sokeria voi ripotella pinnalle, mutta ei sillä kannata läträtä. Silloin se ei kauheasti vaikuta siihen ravintosisältöön tai tee niistä epäterveellisiä, vaan ennen kaikkea parantaa ravintoaineiden säilymistä. –Kun mansikat laitetaan pakastimeen, mansikan sokeripitoisuus laskee luontaisesti, jos niitä pitkään siellä säilyttää. Sokerin lisääminen auttaa säilyttämään mansikoissa C-vitamiinin, maun ja värin. Sokerilisäystä suositellaan ravintoaineiden säilymiseksi, koska mansikat ovat rakenteeltaan pehmeitä. Esimerkiksi mustikoihin ei kovan kuoren takia tarvitse lisätä sokeria. Pitääkö mansikat pestä ennen pakastusta? Mansikoiden peseminen vetistää mansikat, jos niitä suunnitellaan pakastettavaksi. Ne jäävät helposti kosteiksi, ja vettä jää myös pakasterasiaan. –Silloin kun ne ovat kotimaisia mansikoita, niitä ei kannata eikä tarvitse pestä. Ulkomaiset mansikat alkukeväästä suositellaan pestäväksi, koska ne on tuotu pidemmältä. Rasia vai pakastepussi? Rakenteensa takia mansikat on kätevämpi pakastaa rasiassa kuin pakastepussissa. Pakastepussien käyttö on kätevää esimerkiksi puolukoille, koska ne eivät menetä rakennettaan sulatuksen aikana. –Kun mansikoita sulatetaan, tulee nestettä, joten rasia on järkevämpi ja sen käyttökin on helpompaa. Millainen pakastus on paras? Juurikkala muistuttaa, että ennen kauden marjojen pakastamista, olisi hyvä tehdä pakastimen sulatus. Kun mansikoita alkaa pakastaa, olisi hyvä laittaa pakastimen lisäpakastusominaisuus päälle. –Eli ennakoidaan sitä, että on tulossa paljon pakastettavaa. Mansikat kannattaa pilkkoa rasioihin ja siirtää rasiat ensin jääkaappiin ennen kuin ne laittaa pakastimeen. –Silloin lämpötilan muutos ei ole niin kova. Mansikkarasiat kannattaa levittää pakastimessa sen sijaan, että laittaisi ne jo valmiiksi päällekkäin. –Tällä tavalla kylmä ilma pääsee pakastamaan ne mahdollisimman nopeasti. Kun pakastus ei kestä niin kauan, tulee vähemmän huurretta. Milloin mansikat kannattaa pakastaa? –Kun laatikon mansikoita ostaa tai on käynyt itse keräämässä, niin kannattaa mahdollisimman nopeasti mansikat rasioihin pilkkoa, jotta ne olisivat tuoreita. –Paras olisi, jos ne saisi saman päivän aikana rasioihin, Juurikkala ohjeistaa. Miten marjat kuuluisi sulattaa? Marjat kannattaisi sulattaa nopeasti, jotta vitamiinipitoisuudet säilyvät. –Huoneenlämmössä tai lämminvesihauteessa nopea sulatus on paras ravintoaineiden kannalta. Juurikkala kuitenkin toteaa, että tärkeintä on se, että mansikat tulee syötyä, eikä sulatustavalla ole suurta merkitystä. –Arjessa on helppoa, jos nostaa illalla yhden rasian jääkaappiin odottamaan aamupalapuuroa. Kuinka pitkään mansikat säilyvät? Eviran ohjeistuksen mukaan marjat säilyvät pakastimessa kahdeksan kuukautta. –Kun ne loppukesästä pakastimeen saadaan, niin voi hyvillä mielin niitä sen yhden kauden syödä. Ylivuotisiakin voi hyvin vielä käyttää, ja ne sopivat esimerkiksi kiisseleihin, Juurikkala kertoo.