Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ilkka Pärssinen: Kööpenhaminasta Kuivaisille - Erään työuran loppu

Tuossa on käsikirja, tässä kalvosimet. Ritva , minne laitoin illalla papinpaidan! –Shh, lapset nukkuvat vielä. Mutta missä ovat saarnakonseptit, entä kastetodistukset? Otatko toisen kupin kahvia, kohta on lähdettävä. Kiire tulee, ehdinkö puoli kymmenen lossille? Tuntuu siltä että mitään en ole oppinut yli viidenkymmenen työvuoden aikana. Sama kiire, paperit levällään, löydänkö alttarilla käsikirjan pienestä präntistä oikeat sivut, päivän tekstit, rukoukset..? Kaikki alkoi Köpiksestä Oli joulu 1967. Merimieskirkon pääsihteeri Jorma Louhivuori - Velkualla syntynyt - lähetti minut ensimmäiseen pappistehtävääni Helsingistä Kööpenhaminaan. Nyhavn nelosessa piti ensin toimittaa merimieskirkkomme kaksikielinen joulujumalanpalvelus ja siirtokunnan kokous, sekä sen jälkeen ruotsinkielinen kaste lapselle, joka oli syntynyt suomenruotsalaiseen perheeseen Tanskassa. Muistan miten ristiriitaisissa tunteissa ja aallokoissa valmistauduin tehtäviini öisellä Itämerellä. Ajattelin omaa perhettäni - Ritvaa ja esikoisvauvaamme Ireneä , jotka jätin vaimoni lapsuuskotiin Pohjanmaalle viettämään ensimmäistä jouluamme - erossa isän työn vuoksi. Selailin käsikirjoja, yritin kirjoitella saarnan loppuja ja saada jossain välissä vähän unta. Merimiespapin työvuodet olivat alkaneet. Viimeinen työpäivä Tänään heräsin Aaslalla taas aamukuudelta. Valtteri -poikamme oli tullut Tamppereelta lapsineen meitä vanhuksia tervehtimään. Lapset nukkuivat vielä, kun pujottelin mansetinnappeja mustaan paitaan. Edessä oli viimeisen työpäiväni - niin olin vihdoin saanut päätetyksi - messu Rymättylän Jaakobin kirkossa ja sen jälkeen kastejuhla Kuivaisen saaressa. Lapsen äidin, Ilmalahden Lotan , olen saanut sekä kastaa että rippikoulussa opettaa. Lotan isä, Rantalan isäntä ja kalastaja Juhani oli Haapalan laiturilla vastassa jykevällä rautapaatillaan. Helteisen sunnuntaipäivän raikas merimatka ja sitten pyhä sakramentti pihateltan puolivarjoissa. Ystävä sä lapsien, Raamatun tekstit, opetuspuhe, vedenpaisumusrukous, uskontunnustus, kastevesi ja -kynttilä, Isä meidän... Ja niin Joona Tapani Juhanista tuli kristitty ihminen. –Tulkaa, pappi ensin ja rouvat, siellä on lohikeittoa... kahvit, savukalaa... –Kiitos, miksi pappi ensimmäisenä? Siksi että hänen virkansa on tehdä ristinmerkki, ruokarukous. Objektiivinen saldo on kasvanut korkoa Vene kulkee takaisin. Länsituuli pärskähtää virkistävästi laidalta. Tuolla lahdenperällä on Kuivaisten talo. Vieläkin, vuosikymmenten jälkeen, tuoksuvat Mikon ja Helgan i ltalypsyt. Muistuu hiihto hämärtyvällä jäällä kotiin Pappilaan. Kuvittelen Otavan taivaalle. Buenos Airesissa meille syntynyt Hanna ei sitä näe Australiassa. Olemme taas laiturissa, ajan Aaslan lossille, ja hikisenä kotiin. Maalaispapin työvuodet virassa ja sitten eläkkeellä olivat päättyneet. Peilaan mielessä tämän päivän työtilanteita Rymättylän kirkolla ja Kuivaisilla ensimmäiseen työpäivääni Köpiksessa, miksen myös muihin työkokemuksiini Buenos Airesissa, Lontoossa, Rotterdamissa. Nopeutettuna filminä vilahtelevat kirkkoherran viran vuosikymmenet, myös kymmenen eläkevuoden työpaineet. Saldo on subjektiiviselta puolelta surullinen: melko tyhjät kirkot, harvenevat kodit. Mutta viran objektiivisen puolen saldo on vain kasvanut korkoa: sekalainen seurakunta mutta yhä sama Kristus, Evankeliumi ja sakramentit.