Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Osaatko sijoittaa kaupunginosat kartalle? Testaa paikallistuntemuksesi Rannikkoseudun leikkimielisessä Raisio-visassa!

Oheiseen karttaan on merkitty Raision 14 kaupunginosaa. Tehtäväsi on sijoittaa kaupunginosat kartalle kolmen minuutin aikana. Tarvitset siis kynän ja paperin lisäksi sekuntikellon. Huomioithan, että kartta on riisuttu versio, johon ei ole merkitty kaikkia teitä. Kuinka monta saat oikein? Oikeat vastaukset näet jutun lopussa. Keskiviikkona tietojaan testasivat raisiolaiset eri puolilla kaupunkia. Riitta Kaarnavaaran päivä alkoi mattopyykillä Raision venesatamassa. Pesupaikalla riittää väkeä helteestä huolimatta. Missä kaupunginosassa olemme? –Hahdenniemessä, mutta ei sellaista kaupunginosaa olekaan, Kaarnavaara arvelee. Kaanaakin kuulostaa lopulta tutulta. Raisiossa Kaarnavaara on asunut vuodesta 1990 asti, tällä hetkellä Ihalassa. Vastauslomakkeelle irtoaa päivän suurin lukema hyviä yrityksiä, yhdeksän kaupunginosaa kolmessa minuutissa. –Apua, en tiedä kuin yhden! Nelosen tiedän, mutta en muista. Olen ollut siellä kävelyllä. Ihala on helpoin ja Metsäaro, jossa olen asunut. Hauninen on puhdas veikkaus ja Huhko. Miksei Raisiossa ole sellaista kaupunginosaa kuin keskusta, tai risteys? Ja mikä tuokin nyt sitten on, nainen tuskailee. Vastauksista osuukin lopulta oikeaan yksi, Kerttula. –Kaikki olivat hankalia. Ihmisten ja paikkojen nimet häipyvät tässä iässä ensimmäisenä. Puolustuksekseni sanon, että olen syntyperäinen turkulainen. Miellän itseni turkulaiseksi, vaikka olen niin kauan täällä asunut. Paras tulos 2/14 Matka jatkuu Raisio Konsernin piippujen liepeille, jossa autoon sulloutuvat Kukkatalon multaostoksilta mökille matkaavat Janne , Salla , Vivian , Tomas ja Anton Lucenius . Mikä kaupunginosa? –Tämä on Kuua. Olen pitänyt, että Pirilä on tuossa pellon takana, uskoo 12 vuotta Raisiossa asunut Janne. Hän arvelee tuntevansa entisen kotikaupunkinsa Turun paremmin, vaikka onkin Raisiossa pyörinyt "natiaisesta saakka". –Pitäisi olla lunttilappu, minkä nimisiä kaupunginosia Raisiossa on. Täytyy sanoa kyllä, että olen aika pihalla, ja nyt olen vähän sekaisin, että missä olen, Lucenius naurahtaa karttaa tutkaillessaan. Vaimon autellessa vieressä lomakkeelle kirjautuu lopulta seitsemän vastausta, joista on oikein kaksi, Nuorikkala ja Pirilä. Se osoittautui päivän parhaaksi tulokseksi. Raisiolaiset pohtivat, että koulujen ja päiväkotien nimien perusteella olisi voinut vastauksia löytyä enemmänkin. –Aika hauskanen, hyvin vähän tiesin. Yllättävän vaikea testi, kun ei muista, minkä nimisiä on olemassa. Oli vaikea sijoittaa kartalle, että mikä mikäkin on. Missä esimerkiksi menee Vaisaaren ja Ihalan raja? Eivätkä nimet tule mieleen ollenkaan, mutta nyt kun näkee vastaukset, niin kaikki ovat tuttuja. Nyt tietää sitten. Somersoja sijaitsee toimittajan navigointisovelluksen mukaan Maskussa keskellä Kustavintietä. Tavataan taas, toivoo tienvarsikyltti, ja yhtä u-käännöstä myöhemmin Raisio on jälleen kivenheiton päässä. Jennin Tuvan terassilla lounastavat Reijo Linnalo , Ari Vuorela ja Janne Louhi . Mikä lienee kaupunginosan nimi? –Petäsmäki. Eipäs olekaan, kyllä tämän melkein Somersojaa pitää olla. Lyödään vastaus kiinni, päättävät miehet tovin pyörittelyn ja yhden eriävän mielipiteen jälkeen. Paljasjalkainen raisiolainen Reijo Linnalo on asunut kaupungissa vuodesta 1952 asti, mutta veikkaa pärjäävänsä testissä huonosti. –Kotiseututietämykseni on onneton. Ei tästä tule yhtään mitään, huonosti ovat hanskassa nämä. Hiukan epäilen, ettei mene yksikään oikein, Linnalo hikoilee. Seitsemästä arvauksesta Kerttulan asukilla osuu oikeaan yksi, Mahittula. –Mikään ei ollut helppo, vaikeita olivat. Kun puhutaan vaikka Haunisesta, Kuloisesta ja Pasalasta, ne ovat vähän sekä-että. Ihala, Kuloinen ja Kuninkoja ovat minulle vähän musta aukko. Joki kai rajaa Mahittulan ja Kuninkoja, Linnalo aprikoi. Kuninkojalla, Ikean parkkialueella on vilinää. Hellettä pakoon suuntaavat Raisiossa kymmenen vuotta asunut Leutrime Selmani-Sekiraqa sekä Arton ja Amra Sekiraqa . Leutrimen neljästä vastauksesta on oikein yksi, Kerttula, jossa perhe nyt asuu. Hyviä arvauksia ovat myös keskusta, Krookila ja Petäsmäki. –Tunnen kaupunkia, mutta en osannut laittaa alueita karttaan, kun en muista niiden nimiä. Vähän vaikealta tuntui, Kosovosta vuonna 2005 Suomeen muuttanut Leutrime summaa. Seesteisen Ihalan urheilukentän laitaa pyöräilevä Lucas Pirjelä on matkalla kuntosalille. Nuorimies on asunut kaupungissa kahdeksan vuotta. –Olen syntynyt Columbuksessa ja olemme asuneet ulkomailla, pääosin Ruotsissa ja Amerikassa. En tiedä yhtään, miten tämä sujuu, hankalaa on varmaan tunnistaa paikkoja, Pirjelä ounastelee ennen testiä. Neljästätoista rivistä täyttyy kolme. –Nyt kun näkee tulokset, tiedän paikat, mutta en olisi tiennyt kartalla. Asun Ihalassa ja käyn koulua Vaisaaressa, ja meillä on liikuntatunteja Kerttulassa, joten ne tunnen parhaiten. Oikeat vastaukset: Raision kaupunginosat ovat 1. Vaisaari, 2. Varppeenseutu, 3. Kerttula, 4. Mahittula, 5. Kuninkoja, 6. Kuloinen, 7. Ihala, 8. Inkoinen, 9. Nuorikkala, 10. Pirilä, 11. Somersoja, 12. Tikanmaa, 13. Paikkari, 14. Kaanaa. "Miksei Raisiossa ole sellaista kaupunginosaa kuin keskusta, tai risteys? Ja mikä tuokin nyt sitten on?"