Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Bar Porho on vauhtimummo Justiinan kesäharrastus – "Vierivä kivi ei sammaloidu, siksihän tässä täytyy tehdä niin paljon"

–On ollut säpinäpäiviä nyt, kun on ollut lämmintä. Joku tilasi kerran 12 hodaria ja oli jonoa vielä, kyllä oli mummo kiireinen, nauraa Porhonkallion rannalla Bar Porhoa pyörittävä Kristiina Jokisuu . Kultaranta Resortin toimitusjohtaja Pekka Jokisuun puoliso tottelee lempinimiä "elohiiri", "Justiina" ja "vauhtimummo". Pariskunnalla on yhteensä viisi lasta ja kuusi 5–14 -vuotiasta lastenlasta. Talvet Espanjassa asuva eläkeläinen harrastaa myös golfia ja veneilyä sekä toimii perheen asuntojen ja kesäpaikkojen huoltonaisena. –Golf on vienyt minut kokonaan. Pyrin pelaamaan kierroksen joka päivä. Viime vuonna huitaistiin Tiina Rinne-Kylänpään kanssa viisi kierrosta samana päivänä. Puoli kuudelta lähdettiin ja puoli kahdeltatoista palattiin. Viimeisen kierroksen puolivälissä tuli samppanjatarjoilu, Jokisuu muistelee. Kultaranta Golfin ladytoimikunnan jäsen on myös nimi Justiina Open for Ladies -golfkilpailun takana. –Minua kutsutaan Justiinaksi, ja lapsenlapsetkin sanovat meidän papparaista Puupääksi. He sanovat, etten ole normaali mummo, olen vauhtimummo. Golf-kentällä sanovat spiidiksi, kun olen niin nopea kulkemaan. Olen aina ollut yksityisyrittäjä, ja olen niin paljon joutunut tekemään kaikkea. En ole missään lajissa hidas. Vierivä kivi ei sammaloidu, siksihän tässä täytyy tehdä niin paljon. Olen 66-vuotias, mutta mieleltäni teini, Jokisuu virnistää. Beach volley -kenttä tulossa Kaksitoista vuotta sitten Oulusta Naantaliin kotiutunut Kristiina Jokisuu on aiemmin toiminut valokuvaajana ja sisustussuunnittelijana. Kun Kultaranta Golf perustettiin, Jokisuu työskenteli golf-klubilla. Hänen luomuksensa on myös golfkentän tuntumassa sijaitseva, viljasiiloon rakennettu ekumeeninen kappeli. –Olen suunnitellut Restel-hotelleja ja ravintoloita 30 vuotta. Kun tulimme tänne, täällä oli vain muutama mökki. Mieheni on luonut kaiken, minä olen ollut henkisenä tukena. Bar Porhoon tulin tänä vuonna, sillä asumme vieressä ja minun on niin helppo tulla tähän. Tämä on kesäharrastukseni, jossa päivät kuluvat mukavasti. Nämä ihmiset ovat parasta, täällä käy ihania ihmisiä. Nykäsen sanoin, elämä on laiffii, Jokisuu hymyilee. Hän kertoo pitävänsä myös ruuanlaitosta ja leipomisesta, mutta ei ota kunniaa Bar Porhon tarjonnasta. –Meillä on muun muassa pitsapaloja, hodareita, pullaa, jäätelöä, kahvia, olutta ja proseccoa. Meillä on myös muurikkapannu, jolla paistetaan joskus muikkuja ja lettuja. Bar Porho sijaitsee Kultaranta Resortin Marinassa, Porhonkallion uimarannan yhteydessä. Sisäsuihkut ovat vierasvenesataman asiakkaille, mutta ulkosuihkut kaikkien uimareiden käytettävissä. Rannalla voi pelata mölkkyä tai heittää tikkaa. Jokisuu kertoo, että elokuussa alueelle nousee rantalentopallokenttä ja SUP-lautojakin voi tulevaisuudessa vuokrata. Bar Porholla kuullaan myös live-musiikkia, ja pidemmällä tähtäimellä paikkaa halutaan emännän mukaan kehittää enemmän saaristolaistyyppisen tanssipaikan suuntaan. Rannalla järjestetään myös muita tapahtumia, esimerkiksi hyväntekeväisyyshuutokauppoja. Seuraavaksi, 18.8., kerätään varoja syöpään sairastuneiden lasten hyväksi. Koiraystävällinen terassi on avoinna säävarauksella maanantaista torstaihin kello 15–20, perjantaista lauantaihin kello 13–20 ja sunnuntaisin kello 13–18.