Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Raisioon suunniteltiin toista kirkkoa 1980-luvulla

Rannikkoseudussa tiistaina julkaistu juttu kertoo 1980-luvun puolivälissä Raisioon suunnitellusta uudesta kirkosta. Kirkosta tehtyä pienoismallia esitellään tiettävästi nyt ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle. Se löytyi seurakunnan arkiston kätköistä pitkän etsinnän tuloksena. Kirkon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voittivat tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen suunnittelusta tunnetuiksi tulleet Reima ja Raili Pietilä . Rakennusten toteuttamista mietittiin monelta kannalta, mutta lopulta päädyttiin siihen, ettei koko kirkkoa rakenneta. Jälkikäteen katsottuna se vaikuttaa viisaalta päätökseltä. Joskus suurinta rohkeutta on uskaltaa sanoa ei. Uuden kirkon rakentaminen olisi ollut seurakunnalle taloudellisesti raskasta. Rakennuskustannukset arvioitiin nykyrahassa noin 13 miljoonaksi euroksi, mutta kustannusarvio olisi voinut ylittyä reippaasti. Tunnettua on, että Pietilöiden suunnitteleman Mäntyniemen kustannukset karkasivat lopulta yli kymmenkertaisiksi kustannusarvioon verrattuna. Jos kirkon rakentaminen olisi pitänyt tehdä kokonaan lainarahalla, olisivat korkokulut nousseet taivaisiin 1990-luvun laman alla. Eikä kahta kirkkoa Raisiossa olisi tarvittu: Esimerkiksi kirkollisia vihkimisiä järjestetään nykyään melko vähän eli noin 50 vuodessa. Määrä on tullut reippaasti alas viimeisen 10 vuoden aikana. Seinien rakentamisen sijaan rahaa kannattaakin käyttää toimintaan.Raision seurakunnan jäseniä on siunattu hyvällä herraonnella. Näin voi todeta, kun lukee Rannikkoseudussa julkaistun jutun 1980-luvulla Raisioon suunnitellusta uudesta kirkosta. Kirkosta tehtyä pienoismallia esitellään tiettävästi nyt ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle. Malli löytyi seurakunnan arkiston kätköistä etsinnän jälkeen. Kirkon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voittivat tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen suunnittelusta tunnetuiksi tulleet Reima ja Raili Pietilä . Rakennusten toteuttamista mietittiin monelta kannalta, mutta lopulta päädyttiin siihen, ettei koko kirkkoa rakenneta. Jälkikäteen katsottuna se vaikuttaa viisaalta päätökseltä. Joskus suurinta rohkeutta on uskaltaa sanoa ei. Toisaalta 1970- ja 1980-luvun lukujen vaihteessa seurakunta oli päättänyt satsata liikerakennusten rakentamiseen Tasalaan, mikä sekin oli jälkikäteen arvioituna erinomainen ratkaisu. Uuden kirkon rakentaminen olisi ollut seurakunnalle taloudellisesti raskasta. Rakennuskustannukset arvioitiin nykyrahassa noin 13 miljoonaksi euroksi, mutta kustannusarvio olisi voinut ylittyä reippaasti. Jos rakentaminen olisi pitänyt tehdä kokonaan lainarahalla, olisivat korkokulut nousseet taivaisiin 1990-luvun laman alla. Eikä kahta kirkkoa Raisiossa olisi tarvittu: Esimerkiksi kirkollisia vihkimisiä järjestetään nykyään paljon vähemmän kuin vaikkapa 10 vuotta sitten, eli noin 50 vuodessa. Seinien rakentamisen sijaan rahaa kannattaa käyttää toimintaan.