Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lenkit antavat hyvinvointia äidille ja pojalle

Kuntoradalta kuuluu lapsen kikatus, kun Sini Tuomi , 33, käy lenkillä. Maastorattaissa istuva Eeli , 1, nauttii viimasta tukka hulmuten. Pienestä pitäen urheillut Sini pelkäsi äitiyden tekevän hänet väsyneeksi. Uusi elämäntilanne sai myös miettimään, miten liikkumisen tulisi käymään. –Jännitin Eelin itkevän ja olevan vaativa, mutta toisin kävi. Elämä lapsen kanssa on onneksi sujunut todella hyvin, Sini riemuitsee. Lapsuudessaan hän edusti Naantali Löylyä päälajinaan 800 metrin juoksu. Pikkuveli innosti jalkapallon pariin. Sitä Sini pelasi ensin TuTo:ssa ja lopulta SM-tasolla SC Raision sekä TPS:n riveissä. Ammatiltaan hän on sairaanhoitaja sekä kuntoutuksen ohjaaja. –Tein töitä ortopedian ja traumatologian leikkaussaleissa Turun Tyksissä ja viimeksi Helsingissä. Fysiotrainer-koulutuksesta valmistuneen Sinin unelma on ryhtyä äitiysloman jälkeen täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Hän tarjoaa Sinnasport-toiminimellä yksilö- ja ryhmävalmennuksia sekä ravitsemus- ja kuntoutuspalveluita. –Sydämen asiana minulla on kannustaa ihmisiä liikkumaan ja näyttää, kuinka monipuolisesti sekä hauskasti kukin voi harjoitella. Kehoa kuunnellen Aikaisemmin Sini piti tunnollisesti kiinni urheilemiseen liittyneistä askareista. Äitiyslomaa hän elää ennen kaikkea lapsen ehdoilla. Kun hampaita on tulossa ja yö on ollut levoton, niin äiti kuin poikakin ottavat suosiolla päiväunet. Sini on tehnyt päätöksen olla vääntäytymättä uupuneena lenkille. Väsymykseen Sini törmäsi välillä raskausaikana. Vauva vatsassa hän pyrki aistimaan mahdollisimman tarkasti, mikä tuntuu hyvältä. –Kun esimerkiksi vatsalihasliikkeitä tehdessä teki huonoa, lopetin ne ja kokeilin muita juttuja. Eelin hän arvelee tottuneen vauhtiin alusta alkaen. Juoksemaan Sini pystyi aina kahdeksannelle kuulle asti. Loppuraskauden aikana hän teki lähinnä kävelylenkkejä. Hiljalleen liikkeelle Juoksulenkit Sini aloitti uudelleen, kun Eeli oli täyttänyt neljä kuukautta. Lenkille mieliviä pienten vauvojen äitejä Sini kehottaa malttamaan sen verran, että keskivartalon lihaskunto ehtii palautua. –Lantionpohjalihasten ja pakaralihasten pitää niin ikään olla juostessa kunnossa, kuten myös tekniikan. Muutoin on luvassa ongelmia muun muassa selän kanssa. Lisäksi lonkan koukistajat saattavat mennä jumiin. Liika hätäily voi johtaa jopa niin pahaan jumiin, että toimintakyky huononee ja lapsen nostaminen voi käydä vaikeaksi. Liikkumiseen kannattaa totuttautua hiljalleen. Juoksemista voi kokeilla ottamalla keveitä spurtteja. Omalla kohdallaan Sini huomasi ensimmäisten synnytyksen jälkeisten juoksulenkkien aiheuttaneen jumitusta lonkan koukistajiin. –Ongelma piilee siinä, että imettäessä joutuu istumaan paljon. Kun sen päälle lähtee juoksemaan, voi käydä juuri näin. Sini laati itselleen liikkuvuusohjelman ja sai jumit tiehensä. Venyttelyn myötä hän arvelee liikkuvuutensa paremmaksi kuin koskaan ennen aikuisiällä. Äidiksi tuleminen on saanut Sinin suhtautumaan harjoittelusta palautumiseen ja ravitsemukseen uudella tavalla. –Kun nuo kaksi asiaa ovat kohdillaan, minun ei tarvitse treenata niin paljon kuin ennen ollakseni yhtä hyvässä ellei jopa paremmassa kunnossa. Sijoitus perheen hyvinvointiin Jokainen lapsen kanssa kiiruhtanut tietää, ettei perusrattaita ole suunniteltu juoksuvauhtiin. Vauhdikkaaseen menoon sopivat lähinnä isopyöräiset maastorattaat ja pitkällä aisalla varustetut juoksurattaat. Sini vertaili vaihtoehtoja, etenkin hinta-laatusuhdetta ja totesi kunnollisten lenkkeilyrattaiden maksavan 500–1 500 euroa. Valinta osui kumipyörillä varustettuun maastomalliin. Ne olivat hieman edullisemmat kuin juoksurattaat, joiden hintahaitari alkaa 1 000 eurosta. Maratonhiihdosta innostunut Sini hankki myös hiihtovaunun. Kesällä suksien tilalle voi vaihtaa pyörät, jolloin vaunua pystyy vetämään polkupyörällä ja todennäköisesti myös rullasuksilla. Varusteille tuli hintaa, mutta Sini uskoo niiden olleen kannattava sijoitus perheen hyvinvointiin. –Ilman lenkkeilyä seinät varmaankin kaatuisivat päälle, hän tuumaa. Äidin ja pojan juoksulenkki kestää yleensä tunnin. Monesti se ajoittuu iltaan. Lenkin jälkeen kummallakin on raukea olo ja uni maittaa. Päivälenkeillä nukkumatti saattaa yllättää Eelin kesken kaiken. Sini on pakannut rattaisiin näitä hetkiä varten harjoitteluvälineitä. Niiden avulla hän pystyy treenaamaan lihaskuntoa vaikka keskellä metsää. Muihin lapsen kanssa lenkkeileviin äiteihin Sini ei ole vielä törmännyt. –Voisi olla ideaa panna pystyyn vaikka Facebook-ryhmä, jossa ulos mielivät äidit voisivat kysyä toisiltaan lenkkiseuraa, Sini ehdottaa.