Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Työttömyys koskettaa edelleen satojatuhansia ihmisiä

Tällä viikolla on työmarkkinoilta kuulunut myönteistä hyrinää. Työttömien määrä on kääntynyt selvään laskuun niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Rannikkoseudun levikkikunnista lasku oli erityisen ripeää Raisiossa, jossa työttömien määrä laski neljänneksellä viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Naantalissa lasku oli 10 prosentin luokkaa. Työttömien määrää paremmin tilannetta kuvaa työllisten osuus työvoimasta. Tilastokeskuksen mukaan työikäisistä suomalaisista töissä oli kesäkuussa 76 prosenttia. Helsingin Sanomien mukaan yhtä hyviä lukuja pitää etsiä vuodelta 1990 – siis ajalta ennen lamaa – , jolloin melkein 80 prosenttia työikäisistä oli töissä. Vakka-Suomessa tilannetta parantaa autotehtaan tilanne, mikä säteilee hyvää myös Turun seudulle. Myönteisistä uutisista huolimatta työttömyys on yhä edelleen valtavan iso ongelma. Työttömiä työnhakijoita oli Suomessa kesäkuun lopulla 272 000. Näiden lisäksi erilaisissa työvoimapalveluissa, kuten työkokeilussa, palkkatuella ja työvoimakoulutuksessa oli 114 000 henkilöä. Se tarkoittaa, että laajan työttömyyden piirissä oli kesäkuussa 387 000 henkilöä. Työttömyys koskettaa laajaa joukkoa – tavalla tai toisella. Ammattiosaajista on pulaa monella toimialalla, mutta toisilla aloilla työvoimasta on ylitarjontaa. Moni työnhakija kokee, että omaa osaamista vastaavaa työtä on mahdotonta löytää työmarkkinoilta.