Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Syreenin lehti kasvoi jättimäiseksi, selitys luonnollinen

Kiistatta hyvin ison syreenin lehden toi nähtäväksi Naantalin Vanhassakaupungissa asuva mies. Hän oli vetäissyt sen maanantaina kotipihansa kasvista ja otti vertailuksi mukaan toisen lehden, jonka hän määritteli "vähintään keskikokoiseksi". Mittaa isolla on 25 senttiä kannasta kärkeen ja leveyttä 21 senttiä, pienellä pituutta 8 senttiä. Abloy on 6,4 cm. –Niin poikkeuksellinen tuo lehti on, että kun poikkesin Kukkatalossa, ammattilainen sanoi, että hän ei olisi tunnistanut että tuo on syreenin lehti, mies kertoo. Miehellä itsellään on selitys lehden poikkeuskoolle: juurivesa. Iso kasvi on katkaistu noin metrin korkeudesta, ja koska juuristo on yhtä iso kuin ennenkin, se työntää valtavasti ravintoa ja vettä paljon pienemmälle lehvistölle kuin aiemmin. Syreeni leikattiin keväällä ja vieläpä lannoitettiin. Siksi puhtia piisaa isojen lehtien rakentamiseen.