Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Varastamisen valtakunta

Omaisuusturvattomuus. Ehkä tuo sana kuvaa parhaiten sitä olotilaa, mikä ainakin minussa on vähitellen heräämässä, vaikka en haluaisi. Toki omaisuus on vain materiaa, mutta omaisuusrikosten lisääntymisen takana rehottaa mielestäni pelottavampi ilmiö. Syntyy yhteiskunta, joka syyllistää varkauden uhrin ja resurssien puutteessa antaa varkaille signaalin, että varastaminen on sallittua. Se, että ei arvosteta toisen omaisuutta eikä ymmärretä, että joku on ehkä uhrannut paljonkin elämästään jonkin asian hankkimiseen. Arvottoman näköinen pyörä saattaa olla omistajalleen ainoa kulkuneuvo kauppaan tai töihin. Huolestuneena olen lukenut siitä, että Raisiossa ja Naantalissa pitää yhä tarkemmin pitää huolta omasta omaisuudesta. Pyörät pitää lukita superhypermegaturvallisella lukolla, jonka saa kiinni rungosta ja renkaista johonkin betoniporsasta jykevämpään. Tai matonpesupaikoilla on enemmän kuin tavallista, että kuivumaan jätetyt matot ovat löytäneet uuden osoitteen yön aikana. Lähtipä viikonloppuna laitureiden päästä jopa pelastustikkaat pitkäkyntisen matkaan. Koska virkavallalla ei ole resursseja tutkia mitättömiä omaisuusrikoksia, hiipii hiljalleen yhteiskunnan oikeustajuun löyhennys, että varastaminen olisi sallittua. Koska sanktioita ei tule, niin asia on silloin sallittua. Pikemminkin syytetään varkauden uhriksi joutunutta siitä, että on uskaltanut jättää omaisuuttaan vartioimatta tai lukitsematta. Vakuutuksetkin koetaan yleensä hyödyttömiksi siinä mielessä, että omavastuut ovat kauttaaltaan varastettua omaisuutta suurempia. Ehkä olen naiivi idealisti, mutta en haluaisi asua yhteiskunnassa, jossa toisen omaisuutta ei kunnioiteta. Varkauden uhri saa yleensä vain osakseen olankohautuksen ja kommentin: Mitäs jätit.