Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pakina: Sudet tulevat

Oh, give me a home, where the buffalo roam, where the deer and the antelope play... Lossirannasta luotojen tie nousee jyrkästi kalliometsään ja laskeutuu saman tien Sariolammen Uunon ja Allin entisen kaupan ohi viljelymaisemiin. Oikealta pilkisteli Hämmärönsalmi, nyt näkyy vasemmalta säpeikköinen peräs entistä merenlahtea. Ollaan Vanhakylän lahden ja peltojen kohdalla. Katson maisemataulua. Ryhdikkään perinnetalon pitkä syrjä värjää punamultaisia muistoja kauan asutusta sisäsaaristosta. Taempana oikealle jää Laitsalon Karjaluoto. Tie nousee metsäjaksoon, vasemmalla pienen peltoaukion kohdalla on iso villiintynyt omenapuu, lato, syreenejä. Matalalla kalliolla on hyvin hoidettu kesäasumus, tummanpunainen entinen torppa. Maaston korkeimmalta kohdalta kallioleikkaus avaa maiseman Aaslan suuren saaren sisäosiin. Ollaan Pulkkalan kylässä. Tie laskeutuu viljeltyyn laaksoon, jota reunustaa vasemmalla välkähtävä muisto merellisistä salmista. Taustalla hahmottuu ylin osa Isoluotoa kohdassa, jossa tien vastakkaisilla puolilla ovat ahkerasti viljellyt Pulkkalan Uusitupa ja Mattilan omenatarhat. Kedosta pilkistävä kallioköli ja omissa mietteissään uneliasta maisemaa kaunistava lammaslauma ovat samanväriset. Peltokumpujen pylväskatajat vetävät vertoja italialaisille sypressipiirroksille. Länslahden vedet huuhtovat maiseman oikeaa laitaa, joka alkaa nousta seuraaviin kyliin. Tullaan Äärlän yksinäistalon karjamaiden tuoksuihin. Hirmuinen härkä näyttää omistavan ties kuinka monta lihalehmää vasemmalle aukeavalla niityllä. Vasikat ynisevät emojensa vierellä, jotka nyt viettävät makuullaan märehtien tasapainoiselta vaikuttavaa ettonea. Kello käy: aamulla kuulin talon kohdalla kukon. Y-risteys vie vasemmalle Hankaan ja Nauvoon lähtevän Östern-laivan laituria. Kaarran lievästi oikealle. Alkaa pitkä suora ohi Heikkilän kauniin taloryhmän. Oikealle lähtee tie Munkkilan ja Erakon suuntiin. Kolme kurkea laskeutuu Tainan ja Markun pellolle. Asfaltti ja yleinen tie päättyy seitsenikkunaisen Itätalon vanhan päärakennuksen kohdalla. Ollaan Ylikylässä, jonka Länsitalon 1700- lukulainen päärakennus on ainoana säilynyt näiden kylien rakennukset 1800-luvulla tuhonneesta tulipalosta. Alkaa hyvin lanattu hiekkatie. Se nousee entisten puimaloiden kohdalla melko korkealle laskeutuakseen sitten Honkalan hyvin viljeltyyn ja Ruonin järveen laskeutuvaan viljelymaisemaan. Etellahden kallistuville kurveille taidokkaasti höylätty tie jäi vasemmalle. Katson postilaatikon ja jatkan Aurasen tien kohdalta jyrkästi vasemmalle. Ruonin laskuojan kohdalla kalliojonon alla on synkästi lehtevä varjoportti, joka aukeaa Ruonin vanhojen rantahuoneiden kohdalla välkkeeksi. Siellä perinteikäs Inkeri-veneeni pitää vettä ja tänään jo melkein viikon mittaista paussia purjehduksista Väärämaata ja vanhan Olavi Saarenkallion muistoa ympäröivillä vesillä. Kaarran vielä vasemmalle, ohi Ruonalan veneentekijän mäkituvan, ja vihdoin olen melkein perillä. Alan kiertää mutkittelevaa tulotietä, Ylikylän länsipellon kallionpuoleista metsäreunaa, ja vihdoin tulen perille sinne, missä aloin kerran Ritvan kanssa rakentaa viimeistä kotiamme. Mikä meidät tänne toi, eivät vain alkulaulun sanat. Ehkä lähempänä ratkaisuamme maaseudun rauhaan voisivat olla Henry David Thoreaun sanat Kävelemisen taidosta: " Uskon metsään ja niittyyn ja yöhön jossa vilja kasvaa. . . . On joitakin laaksoja, joita reunustaa rastaan laulu ja joihin haluaisin muuttaa... " Viljelykset keskittyvät yksiin tuotteisiin, erikoistuvat ja harvenevat. Luonto ottaa vähitellen taas omansa. Pian vain kesävieraat kasvattavat osavuotisia saldoja lossiliikenteessä, ehkä tonttitaloudessa. Kala- ja uimavedet samentuvat laskeutumista ja laivaliikenteestä. Kylät hiljenevät vähitellen, olenko Aaslan vanhin mies? Vielä puhveli käy niittyänsä, heinätraktori paalaa valkoista palloa, ehkä lampaatkin lisääntyvät. Mutta yksi on laji ylitse muiden: gaselli käy ja voi niin hyvin, että pian sudet tulevat.