Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Tulevien kuumien kesien varalta olisi aiheellista laatia valmiussuunnitelma

Heinäkuun helteet tuskastuttivat koko pohjoista pallonpuoliskoa. Keskilämpötilamme oli heinäkuussa peräti 19,6 astetta. Moni vanhempi ihminen saattaa vielä muistaa tähänastisen historian kuumimman heinäkuun jatkosodan alussa 1941. Tuonkin kuukauden keskilämpötila on nyt ylitetty 0,4 asteella. Tämän kesän tulemme kaikki muistamaan, ellei sitten tämä ole esimakua ilmastonmuutoksesta. Ilmaston lämpeneminen johtaa ennen pitkää siihen, että entistä pidempiä helleaaltoja ja säiden ääriolosuhteita koetaan aiempaa useammin. Lämpenemisellä on suora yhteys kasvihuonekaasupäästöjen määrään, vaikka näistä helteistä tuskin ilmastonmuutosta voi vielä suoraan syyttää. Tukala olo pistää toivottavasti meidät miettimään ympäristöasioita enemmän. Poikkeuksellisen pitkä yli 50 päivän hellejakso laittoi monet asiat sekaisin. Juomat ja tuulettimet tekivät kauppansa, kylmälaitteita rikkoutui, kuivuus teki haittaa pelloilla ja puutarhoissa. Metsäpalot saivat aikaan suurta vahinkoa. Työssä olevat joutuivat tekemään töitä tuskallisen kuumissa olosuhteissa ja terveydenhuollon päivystys ruuhkaantui. Monella onneksi loma osui hellepäiville. Oma perheeni sai viettää lomaa mökillä, mutta tuskastuttavan kuumaa oli sielläkin, vaikka onneksi välillä sentään pääsi uimaan. Lupaan, että minä en enää valita Suomen viileistä kesistä, kun viileitä säitä taas saadaan. Eniten helteillä on huolestuttanut ikäihmisten hyvinvointi. Suuri osa ikäihmisistä, etenkin kaupungeissa, asuu pienehköissä asunnoissa, joita on hyvin vaikea viilentää. Tapasin kotihoidon työntekijän, joka kertoi, että hänen asiakkaistaan viileimmän kodissa oli pahimpina päivinä ollut 32 astetta! Monilla ikäihmisillä on muistisairaus mikä voi aiheuttaa sen, ettei muista juoda tarpeeksi tai osaa huolehtia siitä, ettei asunto kuumenisi liikaa. Kotihoidon työntekijät ovat onneksi tehneet tilanteen parantamiseksi parhaansa. Kaupunkikin tarjosi, ainakin Turussa, ikäihmisille mahdollisuutta päästä kuumimmiksi hetkiksi viileämpään, mutta vain harva silti tilaisuuteen tarttui. Tulevien kuumien kesien varalta olisi joka tapauksessa aiheellista laatia valmiussuunnitelma.