Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Meri ei enää kestä

Kun on viisikymmentä vuotta seurannut Saaristomeren tilaa, on ehtinyt nähdä monenlaisia muutoksia. Jotkut muutokset koen positiivisiksi kuten vaikkapa merikotkan paluun ilmojen valtiaaksi. Kyhmyjoutsenten tulo on maisemalle piristys, vaikka riidanhaluinen ja ylpeä lintu voi monen mielestä olla häirikkö. Harmaahaikaran lisääntyminen on myös lisä linnuston monimuotoisuuteen. Merimetsojen tulo tuskin ilahduttaa juuri ketään, vaikka lintu sinänsä on komea ja sukeltajana erinomainen. Kalastajien kannalta kyseessä on melkoinen häirikkö ja samaa voi ajatella harmaahylkeestä. Kalaston muutokset ovat myös olleet huomattavia. Härkäsimppu, jääkauden relikti, jota joskus oli riesaksi asti verkoissa, on täysin hävinnyt, sitä ei kalastuksen harrastaja juurikaan ikävöi. Toisin on kampelan laita, se tai oikeastaan ne molemmat tavallinen ja piikkikampela olivat mainioita saaliita ja erinomaisia varsinkin savukaloina – niitä ei löydy enää lainkaan Saaristomereltä – miksi? Turskat tulivat valtavana hyökynä, täyttivät verkot muutamana kesänä ja hävisivät taas – liika on liikaa, mutta olisihan se hyvä kala sekin. Turskan tulo ja meno osataan selittää, kampelan häviämiselle en ole kuullut selitystä. Olisikohan hapettoman pohjan laajeneminen syynä? Ikävin tulokas on kuitenkin sinilevä, joka tulee vuosi vuodelta aikaisemmin. Useimmiten se on viime vuosina ilmestynyt Etelä-Airistolle massaesiintyminä heinä-elokuun vaihteessa. Tämän vuoden levärynnäkkö heinäkuun 10. päivänä on päiväkirjojeni mukaan aikaisin havaintoni. Meri ei enää kestä! Selitykseksi on tarjottu Itämereen tullutta suolapulssia, joka on työntänyt hapetonta syvän pohjan vettä kohti Suomen rannikkoa ja lisännyt pohjaan varastoituneiden ravinteiden liukenemista veteen. Tähän prosessiin on vaikea nykykeinoin vaikuttaa, mutta on syytä tehdä se mikä on tehtävissä. Saastumisen estämiseksi on säädetty lakeja, jotka vaativat investointeja mökkiläisilta ja rajoittavat kalankasvatusta. Näiden toimien käytännön vaikutus on osoittautunut vähäiseksi. On myös vaadittu toimintatapojen muutoksia maataloudelta, joka paikallisesti on todettu merkittäväksi ravinteiden mereen tuottajaksi ja tämä prosessi varmaan jatkuu. Turun seudun kunnat ovat investoineet kymmeniä miljoonia vedenpuhdistamoihin ja viemäröintiin ja siten vähentäneet meren kuormitusta. Mutta satamat Turku etunenässä haluavat edelleen läjittää ruoppausmassoja Airistolle valtavia määriä. Ruoppausmassojen mukana Airistolle tulee tietenkin myös ravinteita. Se ei ainakaan meren tilaa paranna. Turku on mainostanut toimintaansa Itämeren suojelussa monin tavoin, mutta tässä kohdassa rahan mahti on lytännyt idealismin. Suunnanmuutoksen aika ei ole joskus tulevaisuudessa vaan heti nyt! Hienoa, että entinen Turun sataman tekninen johtaja on nyt (TS 16.8.) esittänyt uutta ratkaisua ruoppaustarpeen rajoittamiseksi. Turun ja Naantalin päättäjien on syytä tarttua uusiin toimintamalleihin. Me rantojen asukkaat, kesämökkiläiset ja veneillä liikkujat haluamme takaisin kirkkaan läpikuultavan 60-luvun meren, ei tämän kesän kellanvihreää sinilevämassaa.