Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lapsipyöräilijöiden hoipertelu vilkkaasti liikennöidyllä Pienellä Rengastiellä kylmää sydämiä

Kaunis kesä on houkutellut runsaasti pyöräilijöitä Rymättylän halki kulkevalle Saariston Pienelle Rengastielle. Rymättyläläinen Anita Haapasalo on pannut merkille, että tiellä pyöräilee huomattavan paljon perheitä. Pienimpiä lapsia vedetään peräkärryissä, isommat polkivat omilla pyörillään. Lämpimän sään uuvuttamien lasten ja aikuisten meno on ollut mäkisellä tiellä horjuvaa. Kaiken kukkuraksi retkeilijöiden pyörät ovat sangen leveitä kuljetuksia sivulaukkuineen, telttoineen ja makuupusseineen. Anita Haapasalon mielestä Pienen Rengastien mainostaminen pyöräilyreittinä on edesvastuutonta. Hän pelkää, että olematon piennar, huono näkyvyys ja kaarteiden jyrkät kallistukset koituvat ennen pitkää pyörämatkalaisen tai peräti koko perheen kohtaloksi. Monikaan rymättyläläinen ei päästä lapsiaan kulkemaan päätien vartta kuin pakon edessä. Haapasalo toteaa, että pyörätie parantaisi paikallistenkin ihmisten mahdollisuutta suosia saasteetonta liikkumismuotoa. Paasaaminen unohtuu nopeasti Vaikka kuljettajat ajavat nopeusrajoituksen mukaisesti, ajoneuvojen ilmavirrat heittävät kokematonta pyöräilijää ilkeästi. Harmikseen Haapasalo on huomannut monen yksityisautoilijan kuin ammattikuljettajankin taittavat matkaa kovalla kiireellä. Muistissaan hänellä on kävelylenkillä kokemansa tilanne, jossa traktori kaahasi mutkassa aivan tien reunaa. –Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hypätä ojaan. Haapasalo ei usko syyttelyn tai liikenneturvallisuudesta paasaamisen vievän pitkälle. Ainoana toimivana ratkaisuna hän näkee pyörätien rakentamisen koko Rymättyläntielle ja mielellään aina Hankaan saakka. Talvisin Rymättyläntiellä ei pyöräilijöitä juuri näy, mutta meren läheisyys tekee ajokelistä arvaamattoman. Kunnon valaistus helpottaisi työmatkalaisten arkea. Haapasalo kerää nimiä Liikenneturvallisuuden parantaminen Rymättyläntiellä -nettiadressiin. Hän on vienyt allekirjoitettavia adresseja Rymättylän pankkiin, pubiin, kahvilaan ja osuuskauppaan sekä Ruusumon kauppaan Merimaskuun. Nimilistat luovutetaan syksyllä Naantalin päättäjille. Raha ratkaisee Viime vuonna Anita Haapasalo lähetti pyörätietä ja valaistusta koskevan aloitteen Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. Virkamiehen allekirjoittamassa vastauksessa todettiin, etteivät rahat riitä hankkeeseen. Haapasalon mielestä kyse on loppujen lopuksi priorisoinnista. Hän muistuttaa sähköpyöräilyn olevan kovassa nosteessa. Sen myötä pyöräilyturismi tulee Suomessakin kasvamaan. Saaristoon voisi nousta kulkijoille tarkoitettuja sähköpyöräkievareita, joissa pystyisi lataamaan niin pyöriä kuin pyöräilijöitä. Pyöräturistit tuovat jo nykyisellään elämää Rymättylään. Vetovoimaa pystyttäisiin Haapasalon mielestä lisäämään tekemällä seurakuntatalon ja kirkkomaan tuntumassa olevalle viheralueelle puisto. Siinä voisi olla Raision mallin mukaan rakennettu kuntoilukeidas. Viheralueelle sopisi myös Nuotanvetäjä-veistos, joka piileskelee nyt Kunnantuvan mäellä puiden katveessa. –Puisto viestisi Rymättyläntien kulkijoille paikkakunnan säpinästä sekä monenkirjavista aktiviteeteista ja tietysti se olisi oleskelupaikka rymättyläläisille, Haapasalo ideoi. Tärkeänä hän pitää nimikylttien pystyttämistä Pienen Rengastien varrelle. Kuntaliitosten myötä paikallisidentiteetti tuntuu voimistuneen monella paikkakunnalla. Siksi Haapasalo pesi viime talvena päätien varressa olleen Rymättylä-kyltin. –Se olisi kaivannut vielä vähän oikaisua, mutta keväällä koko kyltti vietiin pois. Näin ei edistetä historian säilymistä, hän huokaisee.