Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Entisen Tuulipuku-ompelimon tilat käsityöihmisen keidas

Jos olet käsityöihminen, sinun taivaasi löytyy Raision Ihalasta. Entisen Ihalan Tuulipuku-ompelimon tiloissa on vuosien varrella ollut niin kukkakauppaa kuin soitonopetustakin. Käsityöliike Nukkeri on toiminut tiloissa jo joitakin vuosia, nyt Nukerin viereen avautui Shopping Sky. Shopping Sky keskittyy myymään tukkutavaraa käsityöihmisille edulliseen hintaan. Tarjonta on vielä elokuun ajan melko niukkaa, mutta Shopping Skyn Sari Packalén sanoo, että tuotteita tulee lisää syyskuusta lähtien. Tällä hetkellä tuotteet koostuvat erilevyisistä silkkinauhoista, vetoketjuista, pussukoiden ja laukkujen ompelutarvikkeista sekä kumi-, tarra- ja heijastinnauhoista. Näiden lisäksi myynnissä on kukkaroita ja kasseja. –Sitten meiltä saa esimerkiksi valmiita tumppujen vuoria, joita laitetaan kudottavien tumppujen sisään lämmittämään ja tuntumaan pehmeämmältä. Haluamme tarjota askarteluun ja käsitöihin sellaista metritavaraa myös pienemmissä erissä edullisesti, joita yleensä joutuu ostamaan kerrallaan paljon tai ylihintaan, sanoo Packalén. Shopping Sky toimii myös verkossa ja Ihalan kivijalkakauppa onkin avoinna sen mukaan, miten Sari ja Veijo Packalénien muut työt antavat periksi. Packalénit toimivat muun muassa TPS:n pelaajien varusteiden korjaajina, jossa Veijo hoitaa ompelu- ja korjaustyöt. Sarin on tarkoitus tuoda myymälän takahuoneeseen myös ompelukoneita, mutta aika ei riitä kuitenkaan varsinaisen ompelu-tai korjauspalvelun tarjoamiseksi. –Ompelimme taannoin erän kestokasseja, jotka menivät oitis kuumille kiville. Ehkä jotain sellaista voisi kehitellä lisää, tuumii Packalén. www.shoppingsky.fi