Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Katso video: "Tulikin täyspäivätyö" - Pihamestarilaatta Sirpa ja Jaakko Viralle

Liki Naantalin keskustaa mutta silti kätkettynä on Sirpa ja Jaakko Viran pitkänomainen puutarhapiha Maijamäentiellä. Aurinkotiestä sen erottaa talon takaseinä ja pensasaita, mutta Maijamäentien puoleisen kallionyppylän paksurunkoisine ja mutkaoksaisine mäntyineen saattaa kyllä jostain kulmasta erottaa. –Kaikki varmaan tietää, että kun yritetään tehdä helppohoitoista pihaa, tulee täyspäivätyö, sanoo Sirpa Vira pihalla, jonka Naantalin kotipihatoimikunta valitsi kaupungin tämän vuoden kauneimmaksi ja myönsi siksi Viroille pihamestarilaatan. –Näin iso alue vaatii jatkuvaa kunnossapitoa, Jaakko Vira sanoo. Myrkkyjä ei Vira esimerkiksi käytä isojen käytävien rikkaruohojen torjuntaan, vaan hän haravoi ne pois. Omaksi iloksi tehty Sirpa ja Jaakko Vira menivät naimisiin 2000. Uusi talo Sirpa Viran vanhempien Taimi ja Kosti Salosen entiselle tontille valmistui 2002. Nämä olivat 50 vuoden mittaan jo tehneet istutuksia. Virat ovat jatkaneet ja muuttaneet pihan omannäköisekseen. Kumpikin on ikänsä puutarhanhoitoa harrastanut. Eläkkeelle he ovat olleet 10 ja 15 vuotta. –Tämä piha on omaksi iloksi tehty. Hyvää liikuntaa on rikkaruohojen poimiminen. Joku muu on kertonut meistä, sanoo Jaakko Vira. –Iloisia ollaan kun on arvostettu, jatkaa Sirpa Vira. Jatkossa Virojen pihaa ei enää kotipihakilpailuun oteta, sillä mestarilaatan saanti sulkee sen tien. Lajimäärä tuntematon Parilla ei ole käsitystä siitä, montako lajia pihalla kasvaa. Ennakkosuunnitelmaakaan ei ole ollut, vaan vuosien mittaan niiden kasvien on annettu olla, jotka ovat menestyneet. Oppirahoja on parin mukaan maksettu, ja esimerkiksi keskialueen kasvit on moneen kertaan vaihdettu. Nyt siinä kasvaa samettiruusuja, itse siemenestä asti kasvatettuja, pallo- ja syyshortensiaa, syysdaaliaa, joka joka syksy kaivetaan maasta, puhdistetaan ja pannaan kellariin. –Tänä vuonna laitoin hummaa alle. Ne on hyvin kasvaneet, sanoo Jaakko Vira ja tarkoittaa hummalla hevosenlantaa. Hortensian mies nimeää lempikasvikseen. –Pitkään kukkiva, kestää kauan, kuivuu vasta kun lumi tulee. Sirpa Vira on viime vuosien laajasti ihastunut yrtteihin. Aiemmin hänelle olivat olemassa vain tilli, persilja ja salaatti. Nyt myös mäkimeiramia, basilikaa, minttua. –Aaprotti, laventeli, salvia, iisoppi. Nunnan patsaalla kirkon eteläsivulla on käsissä rukousnauha ja yrttinippu. Joku sanoo, että se on aaprotti, lisää Vira. Vadelmat ovat myös naisen suosikkeja, ja pari syö niitä koko talven. Salaisuus tontin luoteisnurkassa Virat kompostoivat ruokajätteensä ja kuolleet kasvinsa. Uutta multaa he tuottavat siten itse. Sirpa Vira muistelee, että aika pitkälle 1960-luvulle mentiin, ennen kuin Naantali sai vesijohdon, joten kaikilla oli kaivo. Tontin luoteisnurkassa on sellainen yhä. –Niin hyvä kaivo, ettei sitä pumppaamalla saa tyhjäksi. Se on se meidän salaisuus, sanoo Jaakko Vira. -------------- Faktaosiosta korjattu virheellinen sukunimi 24.8. kello 10.55. Virpi ja Juha Valtonen ovat palkintosijan saaneiden oikeat nimet. Pihamestarilaatta: Sirpa ja Jaakko Vira, Maijamäentie 8 Palkintosija: Oili ja Teppo Peltomaa, Ratsutilantie 10, Virpi ja Juha Valtonen, Velkuanmaantie 85, Ravintola Pohjakulma Rymättyläntie 1089 Kunniakirja omakotipihalle: Hilkka ja Roope Heikkilä, Haahdenniementie 18, Pertti Lehto, Luotojentie 138, Orvokki Sariola, Rantalantie 64, Helena ja Raimo Äijälä, Hellemäentie 13 Kunniakirja yhteisön pihalle: Karvetin klubitalo, Raisio-Naantali Fountain House ry, Ripikatu 13 Kunniakirja rivitalopihalle: As Oy Meripappila, Väinöläntie 6 Kunniakirja kerrostalopihalle: As Oy Naantalin Päivärusko, Myllynkiventie 2 Kunniakirja yrityksen pihalle: Tammiston tila, Tammistontilankatu 3.