Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Metsien tuholaiset hyötyivät helteestä

Luonnonvarakeskus Luke kehottaa metsänomistajia valppauteen. Etenkin varttuneiden kuusimetsien kuntoa on syytä tarkkailla kirjanpainajien varalta. Nämä puolen senttimetrin mittaiset kaarnakuoriaiset ovat alkaneet iskeä tuulenkaatojen ja korjaamattoman puutavaran lisäksi eläviin, terveisin pystypuihin. Luken mukaan on odotettavissa, että tänä syksynä ja ensi kesänä voi ilmetä uusia kirjanpainajatuhoja. Poikkeuksellisen lämpimästä kesästä johtuen kirjanpainajakantaa on seurattava pitkälle syksyyn, jotta nähdään, kuoriutuuko syksyllä vielä uusi sukupolvi. Seurantaa on syytä tehdä, ettei kirjanpainajatuho pääse yllättämään. Pitkään jatkunut kuivuus heikentää etenkin kuusikoiden kuntoa, ja kuiva metsä on altis hyönteistuhoille. Kirjanpainaja tunnistaa heikentyneet kuuset kemiallisten hajujen perusteella ja suunnistaa niitä kohti. Kuivuusstressin heikentämän puun puolustuskyky tuholaisia vastaan on alentunut. Kuusikoiden ja metsänomistajien kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kuusimetsät voivat olla kevätkauden lisäksi myöhemminkin kasvukaudella alttiina kirjanpainajien iskeytymisille. Kuuset, joihin kirjanpainajat ovat iskeytyneet, tunnistaa rungossa olevista pienistä rei’istä ja kahvinruskeasta purusta, jota voi olla myös kasautuneena puun tyvelle. Luonnonvarakeskus on seurannut kirjanpainajakantoja Etelä-Suomen alueella vuodesta 2012. Tänä kesänä seurantaa tehdään 32 paikkakunnalla Raaseporista Tuupovaaraan yhteistyössä paikallisten metsänhoitoyhdistysten ja yksityishenkilöiden kanssa.