Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ultra Bran koko historia on vihdoin kerätty kansiin – Sokeana hetkenä kertoo enemmän kuin olisit koskaan uskonut haluavasi tietää

Luulin tietäväni Ultra Brasta paljon. Olen kuitenkin fanittanut bändiä niin kauan kuin muistan. Ville Similän ja Mervi Vuorelan Sokeana hetkenä -kirjan jälkeen kuitenkin huomaan, miten pintapuolisesti yhtyeen olen tuntenut. Niin ovat lähes kaikki muutkin. Similän ja Vuorelan 400-sivuisen kirjan sivuille on ahdettu koko Ultra Bra aina perustaja ja johtohahmo Kerkko Koskisen ala-asteajoista ja äidin alkoholismista Vesireittejä -levyn hajaannuksen tilaan ja bändin sisällä tapahtuneisiin ihmissuhteiden päättymisiin. Informaation tulva on hengästyttävä, mutta samaan aikaan nautinnollinen. En olisi osannut edes kysyä suurinta osaa kerrotuista faktoista. Fanille tiedonmuruset ovat lähes kaikki mielenkiintoisia, mutta vähemmän asiaan vihkiytynyttä saattaa puuduttaa alkupuolen luettelo siitä, missä jäsenet tutustuivat toisiinsa, mitä he puuhasivat Kallion lukiossa ja kenen vanhemmat olivat ketäkin. Kieliasu tökkii Faktojen ylitsevuotavuuden lisäksi pyyhkeitä saa kirjan hiomaton kieliasu. Alkuosa kuulostaa paikoitellen enemmän kliseiseltä lehtijutulta kuin tietokirjalta. Lisäksi etenkin alkupuolella joidenkin sitaattien sanojat jäävät epäselviksi. Myös kirjan aikahyppelyt sekoittavat pakkaa. Kirjoittajat palaavat ajassa taaksepäin henkilön tai aiheen mukaan, eikä kirja etene jatkuvan kronologisesti. Koskisen äidin alkoholismista kerrotaan vasta hyvän matkaa muun lapsuuden kuvailun jälkeen, kesken aivan muiden aiheiden. Yksityiskohdat kiinnostavat Parhaimmillaan kirja on kertoessaan bändin klassikkokappaleiden taustoja. Anni Sinnemäki jätti ensimmäiset sanoituksensa, Sankarittaren ja Ken Saro-Wiwa on kuollut -kappaleen hänen ja Koskisen yhteisen kodin pianon päälle. Sitä ennen bändin kappaleet oli sanoitettu oluen voimin yhteisissä talkoissa, kuten esimerkiksi Veturi, taksi, valtamerilaiva . Nainen, joka elää vapaaherran elämää kertoo Sinnemäen lenkkireitistä Hietaniemen hautausmaalla ja hänen ja Koskisen häiden suunnittelusta. Kirja vangitsee haastatteluiden avulla kappaleen Suomea ja bändiläisten elämää ja ajatuksia harvinaisen tarkkanäköisesti. Osansa on varmasti sillä, että Ultra Bran entiset jäsenet vaikuttavat kaikki sanavalmiilta ja ovat kertoneet kokemuksistaan yllättävän avoimesti. Sitaatit ja yksityiskohdat saavat välillä aikaan hallitsemattomia naurunpyrskähdyksiä. Esimerkiksi Ultra Bran esiaste Kerkko Koskinen Ensemble sai eräällä keikkapaikalla kirjoitusasun Kerppo Koskinen Ensempeli. Mistä sitten bändin lopullinen nimi tuli? Laulajat Terhi Kokkonen ja Anna Tulusto hihkaisivat sen lähes yhteen ääneen auton takapenkillä. Molemmilla oli päällä ultra bra -malliset push up -liivit, 1990-luvulla suurinta huutoa. 399 sivua. WSOY, 2018.