Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sittenkinkö Särkänsalmen läppäsilta - Työpajaväki sekä kannatti sitä että koetti torpata sen

Ihmisillä oli sanomisen pakkoa Naantalin kaupungintalolla keskiviikkoiltana, kun Särkänsalmen läpi kaavailluista veneilyn runkoväylästä ja läppäsillasta kysyttiin yleisön näkemyksiä. Tuskastumista, epäuskoa ja kannattamista kuultiin, kun yli 70 ihmistä oli saapunut Varsinais-Suomen liiton, ELY-keskuksen ja Naantalin kaupungin tilaisuuteen. Näkemyksiin saatiin reaktioksi sekä aplodeja että jopa ivaa. Kertaalleen torpattu, nyt uusi yritys Veneilyn runkoväylällä tarkoitetaan Merenkulkulaitoksen ylläpitämää veneilyn pääväylää, jonka syvyysminimi on 2,4 metriä ja vähin alikulkukorkeus 18 metriä. Sellainen hyväksyttiin merkittäväksi Varsinais-Suomen maakuntakaavaan jo 2010, mutta ympäristöministeriö kieltäytyi vahvistamasta merkintää ja 2014 valitukset siitä päätöksestä torjui korkein hallinto-oikeus. Runkoväylällä veneilevät välttyvät kohtaamasta isoja laivoja. Nyt maakuntaliitto, ELY ja Naantali tutkivat, saataisiinko runkoväylä sittenkin maakuntakaavaan ja siksi ne selvittävät uudemman kerran läppäsillan vaikutuksia. Tavoite on, että uusi ehdotus valmistuisi vuodenvaihteen tienoilla. "Ei mitään järkeä" –Koko hommassa ei ole mitään järkeä, kiteytti mies yleisöstä ja vaati, että läppäsillan rakentamisen sijaan kunnostettakoon heikkokuntoinen Rymättyläntie. Samansisältöistä kommenttia kuultiin muiltakin. Suosionosoituksia mies sai, kun hän ehdotti, että valtio tehköön lyhyen syväväylän Kopenrantaan saakka. Sieltä veneilijät voitaisiin vaikka taksilla ja ilmaiseksi viedä Naantaliin. Kopenranta on Ukko-Pekan sillan lähellä. –Tulee homma paljon halvemmaksi, hän jatkoi. Toinen mies muistutti, ettei runkoväylä ole vain vierasveneitä varten. –Aika monella naantalilaisellakin on korkeita veneitä, hän puolsi. Hänelle huudahdettiin, että kyllä Kopenrantaan pääsee. Esimerkkiä Kreikan suunnasta Junan Naantaliin vuonna 1967 tuomaksi esittäytynyt Markku Vuoti puolsi runkoväylää ja kertoi veneilykokemuksistaan Kreikan saaristossa, jossa liikennesillan kahdesti päivässä veneitä varten avaaminen ei ole pulma eikä mikään. Särkänsalmen läppäsiltaa ajatellaan avattavaksi neljästi vuorokaudessa. Vuoti kehotti unohtamaan joidenkuiden jo mainitsemat teleskooppimastot ja veneiden kallistamisideat mahdottomina. Tästä hänet palkittiin taputuksin. Kiinteistöjen arvot nousevat - vai laskevat –Sitten kun tulee läppäsilta, mitä se tekee Rymättylän ja ja Merimaskun kiinteistöille? Rakennetaan pussinperä, sanoi nainen yleisöstä. Hän sai kuulla, että kiinteistöarvomuutosten arviointi on tärkeä osa selvitystä. Yksi uskoi kiinteistöjen arvon nousevan koska merellinen mielikuva kasvaa; toinen laskevan koska liikenne vaikeutuu. Naantalin vierasvenesataman yrittäjä Miska Pekkola vakuutti, että Naantalin ranta on täysin uniikki. –Joka ainut sellainen, jolla on yli 16,5-metrinen vene haluaa tulla Naantaliin, hän vakuutti. Entä yrittäjät? Työpajavaiheessa osallistujat kirjasivat lappusille näkemyksiään, kuten "Lossit ruuhkautuvat, kun silta menee kiinni", "Työssäkäynti - matka-aika pitenee", "Kiinteistöjen arvo alenee Naantalin Merimasku-Rymättylä-Velkua akselilla", "Rymättylän teollisuuden liikenne vaikeutuu", "Rymättylän ja Merimaskun sumputtaminen läppäsillan taa heikentää kaupungin imagoa saaristokaupunkina". Toisaalta katsottiin, että: "Pyöräily ja kävely lisääntyvät, kun alueen viihtyvyys ja monipuolisuus kasvaa", "Luo edellytyksiä maaseutu -ym matkailun kehittämiselle", "Imagovaikutus: ihmiset mm. turistit tulevat katsomaan Nlin rantaan mielellään isoja veneitä, ei heitä kiinnosta pikkupaatit", "Kiinteistöjen arvo nousee kun alueen elinvoimaisuus ja taloudellinen toimeliaisuus kasvaa", "Myönteinen Naantalin pienyrittäjille, entä Rymättylä & Merimasku?"