Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Seurakunnan keksintö kerää äideiltä kiitosta - Pyörillä varustettua mökkiä liikutellaan tarpeen mukaan

Raision Merinuorikkalassa asuva Hilkka Åhlman käy kaksivuotiaan Emma -tyttärensä kanssa Vilja-aitanpuiston leikkipaikalla Nuorikkalanraitin varrella. Viikko sitten Raision seurakunta toi puiston kulmalle upouuden Koppi-leikkivaunun. Seurakunnan lastenohjaajat pyörittävät sen luona perhepuistoa, alakouluikäisten puistotoimintaa sekä lapsiparkkia. Seurakunta tarjoaa puuhahetkiä lapsille myös muun muassa kauppakeskus Myllyn toimipisteessään, mutta Hilkka Åhlmanin mielestä Koppi-vaunu on mukavampi vaihtoehto. –Tykkään ulkona tapahtuvasta toiminnasta. Sisällä ehtii olla kotonakin, hän linjaa. Toisekseen meno bussikyydillä Myllyyn ja takaisin on Merinuorikkalasta käsin vähän vaikeaa. Åhlmanit käyttivätkin Myllyn palveluita niin kauan kuin he asuivat Turussa. Myös tikanmaalainen Jonna Kalliokoski tuo kaksivuotiaan poikansa mieluummin puistoon kuin kauppakeskuksessa pidettäviin puuhahetkiin. –Ihmisen kuuluu olla luonnossa ja puistossa luonto on lähellä. Kauppakeskus on minusta kovin pinnallinen paikka, Kalliokoski tuumaa. Ulkona tulee hyvälle mielelle Vilja-aitanpuiston leikkipaikan valaisinpylväässä on Koppi-vaunun ohjelma. Tärkein tieto perheille lienee se, milloin puistosta löytyy seuraa. –Ulkona tulee kerta kaikkiaan hyvälle mielelle, kun on aikuista seuraa toisista vanhemmista sekä seurakunnan lastenohjaajista ja voin keskittyä välillä vähän muuhunkin kuin oman pienokaiseni vahtimiseen, Jonna Kalliokoski tiivistää. Hän on huomannut, että Raision seurakunnalla on kova yritys vastata lapsiperheiden tarpeisiin. Puistotoiminnan lisäksi Kalliokosket ovat käyneet Wanhan Pappilan kesäpäivillä ja Vaisaaren sekä Tikanmaan perhekerhoissa. Kalliokosken mielestä on hienoa, että seurakunnan järjestämissä toiminnoissa on ajateltu ennen kaikkea lapsen etua. Kalliokoski toivoo Koppi-vaunun luo monenlaisia tuokioita, jotka opettaisivat lapsia leikkimään yhdessä. –Niiden järjestäminen ei ole välttämättä helppoa, koska puistossa käy eri-ikäisiä, hän pohtii. Tukikohta vaikka päiväkotiryhmille Ruskolla valmistettu leikkivaunu Koppi tuli maksamaan Raision seurakunnalle vajaat 5 000 euroa. Se on maalattu samalla kartanonkeltaisella sävyllä kuin seurakuntakeskuksen pihapiirissä oleva Wanha Pappila ja sen viereen hankittu leikkimökki sekä -katos. Seurakunnan lastenohjaajat totesivat Koppia sisustaessaan, että sen sisällä mahtuu työskentelemään neljä aikuista. Kopin seinillä on hyllyjä leikkitavaroille. Sisustusta hallitsee pöytä, jonka äärelle sopii kuusi tuolia. Vaunu on varustettu sähköliitännällä, joten viileänäkin vuodenaikana koululaiset tarkenevat tehdä pöydän ääressä vaikka läksyjään. Seurakunta haluaa kartoittaa Raision kaupungin kanssa, missä leikkivaunulle olisi eniten tarvetta. Lapsityönohjaaja Johanna Salosen mielestä vaunua voisi mahdollisesti hyödyntää esimerkiksi neuvolan, perhepartion ja muiden raisiolaisia perheitä liikuttavien järjestöjen tarpeisiin. Vilja-aitanpuiston leikkipaikan vieressä on mäntysaareke, johon seurakunnan lastenohjaajat kaavailevat eettistä rastirataa. Päiväkotiryhmät voisivat tulla kiertämään rataa tai laskemaan talvella läheisessä metsässä olevaa pulkkamäkeä. Tukikohtanaan ne voisivat käyttää Koppia. Raisiossa on lähes 40 leikkipaikkaa, joten potentiaalisia pysäkkejä Kopille riittää. Kovin usein vaunua ei aiota siirtää, ellei jollakin alueella havaita pikaista tarvetta. –Luultavasti Koppi on ainakin vuoden päivät Vilja-aitanpuiston leikkipaikalla, lastenohjaaja Salonen kertoo.