Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Yritykset ja opiskelijat tutuiksi kisailun avulla

Raisio Business Race sai jälleen useat yhdeksäsluokkalaiset ja toisen asteen opiskelijat liikkeelle keskiviikkona. Vuosi vuodelta yhä enemmän yrityksiä mukaan haalinut Business Race haluaa tutustuttaa nuoret opiskelijat alueen yrittäjiin.Kauppakeskus Myllyssäkin oli jo moni liike lähtenyt mukaan keksimään lyhyitä tehtäviä opiskelijoiden ratkaistaviksi. Irti Maasta -kiipelikeskuksessa piti kiivetä seinää pitkin ylös mahdollisimman nopeasti, sisustusliikkeessä taas piti somistaa näyteikkuna ja apteekissa piti tutustua ja etsiä hyllystä esimerkiksi tiettyä särkylääkettä sisältäviä tuotteita. –Nämä ovat kivaa vaihtelua muihin koulupäiviin. Tässä tutustuu hyvin yrityksiin ja tätä kautta voisi ehkä jopa saada ensi kesäksi kesätöitä, jos kiinnostaa jäädä juttelemaan yrityksen asioista yrittäjien kanssa, tuumivat Raision lukiolaiset Roni Ruola, Sanni Rekola ja Niklas Katunpää. Lukion yrittäjyyskurssilla opiskeleva Vili Himberg toimi tutorina, joka vastaa yhden liikkeen rastitehtävistä. Jokaiselle liikkeellä oli oma tutorinsa, jotta yrittäjien aikaa ja työpanosta kisailu ei rasita liikaa. –Ehkäpä tulevaisuudessa voisin jonkun vähittäiskaupan alan yrityksen pykätä pystyyn, jos en muuta keksi. Kaupankäynti on aina kiinnostanut, yläasteellakin minulla oli valinnaisena ekonomia, sanoi Himberg. Tänä vuonna Business Raceen oli ilmoittautunut mukaan 33 raisiolaisyritystä autokaupoista leipomoihin. Palkintojen jaossa omasta elämästään ja urastaan kertoi suosittu tubettaja Arttu Lindeman.