Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Eija Toivonen on vetänyt 10 vuotta erityistä säbäkerhoa – " Ikähaitari ja erilaiset taitotasot eivät haittaa"

Rymättyläläinen Eija Toivonen on ohjannut Naantalissa kehitysvammaisten salibandykerhoa jo 10 vuoden ajan. Salibandykerhon vetäminen alkoi tosin jo kauan aiemmin, kun hänen nyt 27-vuotias Down syndroomaa sairastava poikansa halusi 6-vuotiaana päästä pelaamaan jotain joukkuepeliä. –Kerhon pitämisessä oli 3 vuoden tauko, kun nuorimmaiseni syntyi. Ennen hänen syntymäänsä ohjasin kerhoa Paimiossa. Kun kuopukseni oli 3 ikäinen, aloin ohjata kerhoa Naantalissa. Kehitysvammaisten salivuorolla käy kaikenikäistä ja -tasoista, kaikkien sairauksista en edes tiedä. Mutta hienosti kaikki tulevat toimeen ja toisten kannustaminen ja huomioon ottaminen tuntuu sielussani asti. Saan tästä ohjaamisesta niin paljon, vaikka joskus sen poikani vuoksi aloitinkin, Toivonen kertoo. Toivosen jaksaminen kehitysvammaisten kanssa on nyt huomioitu Opintokeskus Siviksen myöntämällä Helli Suomisen säätiön stipendillä. Kerhoa järjestää Killin kehitysvammaisten Tuki ry, joka toimii muun muuassa Raisiossa ja Naantalissa sekä lähikunnissa. –Kerhossa käy joka kerta noin 12 pelaajaa. Yhteensä kävijöitä on enemmän, sillä kaikki eivät käy joka kerta. Nuorin kerholainen on tällä hetkellä 11-vuotias ja vanhin yli 60. Ikähaitari ja erilaiset taitotasot eivät kuitenkaan haittaa. Jokainen pelaa sillä taidolla ja kunnolla, mitä on, kuvailee Toivonen. Toivosella on omia lapsia 4, jonka lisäksi 2 miehen mukana tullutta bonuslasta, kuten Toivonen asian ilmaisee. Kerhossa apuvetäjinä ovat vuorollaan toimineet kaikki Toivosen lapset. Myös Toivosen mies on mukana kerhon toiminnassa, sillä kummassakin joukkueessa tarvitaan kokenutta pelinrakentajaa. –Yleensä joudun itsekin pelaamaan toisessa joukkueessa pelinrakentajaa, kun mies pelaa toisessa. Yritän kuitenkin pysyä mahdollisimman paljon mieluummin tuomarina, jos vaan löytyy sopivia pelinrakentajia. Meillä kun on tarkoituksena saada syöttöjä ja pallokosketuksia kaikille pelaajille yhtäläisesti, jotta peli pysyy mielekkäänä, Toivonen sanoo. Kerholaiset pelaavat salibandya talvikaudella, kesäkaudella keskitytään jalkapalloon. Se on kuitenkin aika paljon motorisesti ja fyysisesti vaativampi laji kuin salibandy. Myös frisbeegolf kuuluu kerholaisten lajivalikoimaan. Frisbeegolfissa osallistujia on saattanut olla jopa 30 yhdellä kertaa. Kehitysvammaisten kerhon vetäminen tuntuu Toivosesta luonnollisesta, sillä työkseen hän on puhetulkki. Sille tielle hän kouluttautui 90-luvulla, kun hänen Henri-poikansa syntyi. –Kehitysvammaisten palveluita vähennettiin radikaalisti 90-luvun laman aikana. Huomasin, että äidin odotettiin tekevän ja osaavan kaikki, mitä aikaisemmin oli ollut mahdollista saada apupalveluina. Ei minulla ollut tietoa kehitysvammaisen lapsen kognitiivisten taitojen tukemisesta, mitä lapseni neuvolasuunnitelmassa luki. Siksi aloin ottaa asioista selvää ja opiskella niitä. Tuolloin toimin kosmetologina Naantalin kylpylässä. Opiskelin työn ohella ja kouluttauduin lopulta puhetulkiksi. Se on ammattinimike, joka on tullut vasta viime vuosina käyttöön, Toivonen kertoo ammattinsa taustoista. Puhetulkkina Toivonen kommunikoi kehitysvammaisten apuna ydinsanoilla. Hän osaa tukiviittomat, bliss-kielen, selkokielen ja kuvakommunikaation eri muodot. Myös tietotekniikka-avusteinen kommunikointi kuuluu yhä enenevissä määrin Toivosen työnkuvaan. Työskentely kehitysvammaisten kanssa ja tietenkin oman pojan kautta saatu kokemus kehitysvammaisista tuo hyvän pohjan kerhon ohjaamiselle. Välttämättä sitä kokemusta ei Toivosen mukaan tarvita, vaikka se toki auttaakin ymmärtämään kerholaisten tarpeita ja kykyjä. –Olisi mukava saada kerhoon apuvetäjäksi joku, vaikka liikunta-alasta kiinnostunut ihminen. Silloin minulla ei olisi niin suuri vastuu olla aina mukana. Toki ohjaan kerhoa täysin omasta halustani ja vapaa-ehtoisesti, sillä saan siitä niin paljon. Koskaan siellä ei ole kiukkuista naamaa tai negatiivista ilmapiiriä, vaan aina sieltä tulee hyvillä mielin pois. Mutta apuihminen voisi kyllä olla tarpeen joskus. Kerho kokoontuu Kuparivuoren koululla maanantaisin ja sitä varten Toivonen pitääkin maanantait vapaina töistä. Se tarkoittaa sitten viikonlopputöitä Toivoselle maanantaivapaiden paikkaamiseen, mutta se ei häntä haittaa. Kerhossa opetellaan pelaamisen lisäksi taktiikkaa ja taitoja. Kaikille annetaan mahdollisuus ainakin kolmen maalin tekoon aina ennen pelaamista pidettävissä harjoituksissa. Kerholaiset keksivät aina nimet joukkueilleen, joten monesti TPS tai joku NHL-joukkue vilahtaa nimissä. Toivonen miettiikin, lähtisikö joku naantalilainen yritys sponsoroimaan heille ihan omat pelipaidat, jotta joukkueet erottuisivat paremmin pelin aikana. –Näiden vuosien aikana on illut ihan mahtavaa huomata, miten pelaajien taitotaso on noussut. Meillä onkin Rymättylässä syksyn aikana kaksi ystävyysottelua, joista ensimmäiseen olemme haastaneet Raision liikuntatoimen. Saas nähdä miten siinä pelissä käy, pohtii Toivonen.