Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ergonomian uudet tuulet helpottavat hoitajaa ja potilasta

Raision terveyskeskuksen kuntoutus- ja akuuttiosastolla iloitaan uusista potilasnostureista. Potilasturvallisuutta ja hoitoergonomiaa parantavat kattonosturit helpottavat hoitajien työtä keventämällä päivittäistä ja hetkittäistä nostokuormitusta. –Potilailta on jo tullut paljon positiivista palautetta varsinkin siitä, että uudet nosturit tuntuvat aiempia nostureita tukevammilta, sanoo kuntoutusosaston osastonoitaja Jaana Sjöroos. Uudet nosturit eroavat vanhoista liikuteltavista ja itsekseen seisovista nostureista siinä, että ne ovat kiinni kattokiskoissa. Kiskoissa nosturia voi liikuttaa huoneessa juuri sille potilaspaikalle, jossa sitä tarvitaan. –Sekä akuutti- että kuntoutusosastossa näitä on jo muutamassa huoneessa. Ensimmäiset asennettiin vuosi sitten marraskuussa kahden hengen huoneisiin. Viimeisiä asennellaan parhaillaan. Kumpaankin osastoon tulee 10 potilaspaikkaa, joihin nosturi yltää, eli yhteensä 20 potilaspaikkaa kummankin osaston kolmessa eri huoneessa, laskeskelee Sjöroos. Yhteensä potilaspaikkoja on kuntoutusosastolla 34 ja akuuttiosastolla 37. –Uskoisin, että tämän nosturimäärän turvin saamme nostelua vaativat potilaat sijoitettua sopivasti, sanoo Sjöroos. Akuuttiosaston osastonhoitaja Kim Asunta on kiitollinen siitä, että Raision kaupunki on ymmärtänyt hoitajien ja potilaiden tarpeet nosturien hankinnasta päättäessään. Yhteensä kahden osaston nosturihankinnat maksavat noin 30 000 euroa, mikä tuntuu suhteellisen pieneltä kustannukselta, jos se parantaa työmotivaatiota, työssä jaksamista sekä vähentää sairaspoissaoloja. –Olemme näihin nostureihin erittäin tyytyväisiä. Vielä, jos jotain pitäisi parantaa, niin se olisi ehdottomasti samanlaisten nostureiden hankkiminen suihkutiloihin, tuumii Asunta. Idea ergonomiaa parantavien nostureiden hankkimiseksi lähti hoitajilta, jotka ovat viime vuosien aikana suorittaneet ergonomiakoulutusta. Koulutuksessa hoitajat ovat saaneet uusia ajatusmalleja työnsä keventämiseksi –Eikä tämä pelkästään hoitajan työtä kevennä. Näiden nostureiden avulla esimerkiksi fysioterapeutit pystyvät jumppaamaan ja ohjaamaan potilaita paremmin. Kun nosturi tulee katosta, se on monikäyttöisempi kuin siirrettävä ja itsekseen seisova vanha malli, kuvailee ergonomiakoulutuksen käynyt Satu Tekkala. Koulutuksen tuloksena terveyskeskuksen osastoille on hankittu muitakin uusia välineitä, joiden avulla hoitajien ergonomia paranee hoitotyössä. Uusien nostureiden lisäksi terveyskeskuksen vuodeosastoilla on kesän aikana puhdistettu ilmanvaihtokanavat sekä hankittu uusia kalusteita ja verhoja, mikä näkyy selvästi osaston ilmeen kohentumisena. –Tällä hetkellä osastoilla näyttää suhteellisen väljältä, mutta hetkessä osastot saattavat olla taas niin täynnä potilaita, että käytävätkin pitää ottaa käyttöön. Tämä on ainaista aaltoliikettä, kesällä oli melko ruuhkaista taas. Syksyn flunssa-aaltoja odoteltaessa, Asunta vastaa tilan riittämiseen potilaiden hoidossa.