Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Naantali hylkää pienen ja perinteen

Mielipide . Naantalin valtuustossa kävi selväksi, että varhaiskasvatuksen ja peruskoulun palveluverkkojen mitoitus on 300 lasta todennäköistä määrää suurempi ja että varhaiskasvatuksen tilojen romahdusmaista vähenemistä ei voida selittää. Esittäessäni pontta nykyterminä toimenpidealoitetta arvelin, että Naantalissa on vallalla materiaalisten maailmankatsomus ympäristön ratkaisevasta vaikutuksesta; uskotaan rakennuksiin, vaikka seinillä ei ole korvia eikä lattiat puhu eivätkä sohvat valvo. Itse opetuksesta ja sen tärkeimmistä resursseista eli henkilökunnasta erityisesti opettajista ei ole mainintaa sen paremmin määrän kuin laadunkaan suhteen. Ja kaiken kukkuraksi historiallinen sokeus: Kuparivuoren koulun perustamisesta tule kuluneeksi tänä vuonna 125 vuotta. Koulu oli maalaiskunnan ja kaupungin yhteinen Rakennus oli aikansa ylpeyden aihe. Valitettavasti se ei saanut seistä paikoillaan kuin 70 vuotta ja sen enneaikaista poismenoa suremme vieläkin. Esitinkin viimeisen vetoomuksena pontta: ”Kaupunginvaltuusto tehdessään päätöstä palveluverkkosuunnitelmasta edellyttää, että palveluverkko toteutetaan siten, että Kuparivuoren koulun toimintaa jatketaan mahdollisimman pitkään vähintään vuoteen 2029.” Ponsi sai 10 kannattajaa ja 31 vastustajaa. Tämä viitta siihen, että vanhaa kaupunkia ollaan museoimassa koska Naantalin kantakaupungin koulut ja päiväkodit ollaan lopettamassa. Pieni ei ole kaunista eikä vanha historiallinen ympäristö saa olla elävää.