Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Karri Kannisto siirtyi raksamiehestä perhepäivähoitajaksi – ”Ei hetkauta yhtään, mitä muut ajattelevat”

Kun Karri Kannisto ryhtyi perhepäivähoitajaksi vaimonsa Heidi Kanniston rinnalla viisi vuotta sitten, alku ei ollut aivan kivuton. Talon rakentajan työkalut vaihtuivat työnantajan konkurssin vanavedessä hiekkalapioon ja soppakauhaan. Uusia uria haeskeli myös oma asenne. Karri muistelee entisen kollegan povanneen, ettei miehen pää tule touhua kestämään. –Nyt voin lähettää terveisiä, että kyllä se kesti. Aluksi oli tosi kova paikka, kun tulee todella miehisestä maailmasta, rakennustyömaalta, ja yhtäkkiä työntelee lasten rattaita. Suoraan sanoen olin hiukan nolona ensi alkuun. Päässä pyöri, mitä muut ajattelevat. Se oli täysin turhaa. Nyt vuosien jälkeen ei hetkauta yhtään, mitä muut ajattelevat. Kyllä mies voi tehdä näitä hommia. Kannisto suosittelee ammattia rauhallisille ja pitkäjänteisille miehille. Toisaalta hän on huomannut, että työ kasvattaa tekijäänsä, ja maltti on lisääntynyt omienkin lasten kanssa. Isä on ylpeä 10-vuotiaasta Lunasta , 13-vuotiaasta Atrosta ja 14-vuotiaasta Kiasta , jotka ovat sietäneet aamuvarhain alkavaa ”hässäkkää” kertaakaan hoitolapsille älähtämättä. –Tämä on sopinut meille tosi hyvin. Olen luonteeltani kotihiiri, viihdyn kotona. Tämä on ollut minulle täydellinen ratkaisu. Omille lapsillekin on hyvä, että vanhemmat ovat kotona, kun he lähtevät ja tulevat koulusta. Arkipäivisin olemme kaikki yhtä suurta perhettä, Karri kiittelee. Mukavinta ulkoilu, rankinta vastuu Tällä hetkellä ”Kanniston päiväperheeseen” kuuluu kahdeksan 2−4 -vuotiasta lasta, ja vapautumassa on yksi paikka. Mukana menossa ovat Jere-koira ja Jalmari-kääpiöhamsteri. Molemmista päädyistä laajennetun, noin 150-neliöisen omakotitalon tontilla on 250 neliön aidattu leikkipiha. Käytännössä lapset ulkoilevat koko päivän lukuun ottamatta varhaisinta aamua, ruokailuja ja päiväunia. Liikuntapäiviä on viikoittain, toisinaan retkeillään lähileikkipuistoon. –Mukavinta on se, kun saa olla lasten kanssa ulkona, kun vuodenajat vaihtelevat ja puuhat sen mukaan. Menemme ulos, oli sää mikä tahansa, paitsi ihan hurjilla pakkasilla. Kerran viikossa käymme Liikuntakeskus Pomppiksessa, lapset painavat siellä satakymmenen lasissa, Karri nauraa. Rankinta miehen mielestä on valtava vastuu. Se, kun vanhemmat luottavat maailman tärkeimmän asiansa omiin käsiin koko päiväksi, jopa vuodesta toiseen. Se on myös hienointa. Pisimmät hoitosuhteet ovat alkaneet, kun lapsi vasta ryömii, ja päättyneet, kun lapsi lähtee esikouluun. –Hoidamme heitä kuin omiamme ja meillä pääsee aina syliin. Kun he lähtevät suureen maailmaan eskariin, usein äitien kanssa itketään, hymyilee Heidi. ”Kuin öljytty kone” Pariskunta on ollut yhdessä 18 vuotta. Nuorisotoimessa ja kaupan kassallakin työskennellyt Heidi ehti toimia perhepäivähoitajana seitsemän vuotta yksin, kunnes sai miehestään kollegan. Kannistot toteavat oppineensa tuntemaan toisensa viimeisen viiden vuoden aikana paremmin kuin ensimmäisten 13 vuoden aikana. –Mietin aluksi, miten avioliitto tulee kestämään 24/7 yhdessä oloa. Ensin olikin hiukan vääntöä esimerkiksi siivoamisesta ja ruuanlaitosta. Nyt ollaan kuin öljytty kone, ei tarvitse sanoa yhtään mitään. Se menee niin rutiinilla, Karri toteaa. Tiimityöskentely on vuosien aikana hioutunut kitkattomaksi yhteisten pelisääntöjen ja työvuorojen ansiosta. Aamuvuorolainen herää aiemmin vastaanottamaan lapsia ja valmistamaan aamiaista. Kun paikalle saapuu viides lapsi, toinen aikuinen liittyy seuraan. Iltapäivällä, kun neljä lasta on haettu kotiin, aamuvuorolaisen työpäivä päättyy. Ruokahuolto on kummankin vastuulla vuorotellen kahden viikon jaksoissa. –Ruokavuorolainen käy kaupassa, päättää, mitä syödään ja tekee ruuat. Siihen ei ole toisella mitään sanomista. Kun alussa oli kaksi kokkia samaan aikaan keittiössä, se alkoi käydä ahtaaksi henkisestikin, Karri naurahtaa. Omaa tilaa ja rauhaa ei kumpikaan myönnä sen suuremmin tarvitsevansa tai kaipaavansa, sitäkin arkeen mahtuu riittävästi. Lokalahdella sijaitseva kesämökki saunoineen ja paljuineen on henkireikä, jossa perhe käy vaihtelevin kokoonpanoin. Lenkkeilyäkin pariskunta harrastaa, vuorotellen. –Kävelen tunnin-puolitoista ympäri kylää napit korvilla, se on oma hetkeni. Olemme yrittäneet käydä yhdessä lenkillä, mutta siitä ei tullut mitään. Liika on liikaa, virnistää Karri. Kaupungin tuki tärkeä Alan koulutusta ei miehellä ole, mutta se ei ole työlle este, kun työtoveri-vaimolla sellainen on. Heidi Kannisto on suorittanut perhepäivähoidon ammattitutkinnon, ja tähtäimessä on lastenohjaajan nimike, kunhan se vuoden kuluttua on mahdollista. Uusi varhaiskasvatuslaki täydentyy siten, että perhepäivähoitajista voi lisäkoulutuksella tulla päteviä päiväkotien lastenhoitajia. Tähän asti heitä on voitu palkata epäpätevinä korkeintaan vuodeksi kerrallaan, vaikka takana olisi pitkä työkokemus ja vankka ammattitaito. –Toistaiseksi koulutusta näyttäisi tällä seudulla alkavan järjestää vain Turun kristillinen opisto. Jätin jo sinne toivomuksen, että järjestäisivät myös iltakoulutuksia, niin voisi opiskella työn ohessa. Hyvä, että pääsee sitten päiväkotiin, jos työt loppuvat kuin seinään, Heidi sanoo. Nelikymppiset yrittäjät toteavat pystyvänsä ajattelemaan taloudellisesti korkeintaan kuukauden eteenpäin. Tulot koostuvat päivähoitomaksuista, yksityisen hoidon tuesta ja kuntalisästä. Hoitosuhteet voivat päättyä neljän viikon irtisanomisajalla, ja kaupungin tuella on tekemiselle valtava merkitys. Kuntalisä on Kannistojen mukaan Raisiossa ympäristökuntien pienin. Myönnetäänkö sitä vai ei, päätetään vuosittain. Karri Kannisto muistelee yksityisen hoidon tuenkin olleen muutamia vuosia sitten purku-uhan alla. –Se olisi tuhonnut meidän työmme täysin. Olin yhteydessä päivähoidon johtajaan ja sanoin, että meillä on 25 yksityistä perhepäivähoitajaa Raisiossa. Saatte meiltä 25 työtöntä ja sata lasta hakemaan päivähoitopaikkaa, jos säästösuunnitelma menee läpi. Hän sanoi käyvänsä juttelemassa kaupunginjohtajan kanssa ja se purettiin. Luojan kiitos, että peruivat sen.