Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Emma Lindqvist pyrkii eduskuntaan tosissaan

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Emma Lindqvist, raisiolainen päättäjä ja nuorisoaktiivi. Olen kotoisin Raisiosta ja muutaman opiskelukäänteen jälkeen palasin kotiseudulle, jossa asun aviomieheni kanssa. Opiskelin Turun AMK:ssa mediatuottajaksi ja Tallinn Universityssä viestinnän maisteriksi. Ammatiltani olen tekstinkäsittelijä. Olet Raision kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja, Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsen ja Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja. Mitä luottamustoimet antavat ja ottavat? Luottamustoimet vievät aikaani 15−20 tuntia viikossa. Osallistun kaupunginhallituksen kokouksiin ja olen elinvoimatoimikunnan sekä keskustavision ohjausryhmän jäsen. Haastavinta on pienuuden tunto ja noviisina uusiin asioihin perehtyminen. Maakuntahallituksen esityslistoja lueskellessa itkeä tihrustin, että olen maailman tyhmin ihminen. Sitten päätin, että keskityn nuorisopolitiikkaan. Antoisinta on yhdessä tekeminen ja hyvä mieli kuntalaispalautteesta. Olen ennen ollut arka ja epävarma, politiikan myötä olen saanut valtavasti itseluottamusta ja rohkeutta. Olet ollut kuntapoliitikkona puolitoista vuotta. Raision Vasemmistoliitto esittää sinua ensi kevään eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kerro siitä. Vauhti on ollut aikamoista, hirveä spurtti. Ehdokkuus alkoi kaveriporukan vitsistä, että seuraavaksi sitten eduskuntavaalit. Sitten tajusin, että minulla on vähän velvollisuuskin. Haluan puhua nuorisopolitiikasta koko kampanjan ajan. Raisiolaisena olen ylpeä, että olen saanut niin paljon luottamusta ja iloisena lähden mukaan. Olen tosissani ehdokkaana ja aion tosissani pyrkiä kansanedustajaksi. Mikä on hyvää Raisiossa, entä mikä huonoa? Raisiossa on aivan mahtavat lähipalvelut. Asumisen monimuotoisuutta pitää kehittää. Kaikki eivät halua ostaa omakotitaloa kaupungin laidalta. Opiskelija-asumisellekin olisi kysyntää, täältä pääsee bussilla suoraan yliopistolle. Nuorten kannalta on huonosti nuorisotiloja, nuorten pitäisi itse sanoa, mitä haluavat. Olen kummivaltuutettuna nuorisovaltuustossa, ja kehotan aina kysymään suoraan heiltä. Koen, että olen jo itsekin liian vanha tietämään. Mitä harrastat ja mikä on suosikkipaikkasi Raisiossa? Harrastan lähiliikkumista ja koen olevani vähän kotiseutuhullu ja Raisio-lähettiläs. Suosikkipaikkani on Raision joella ja sen puusilloilla. Meillä on myös hienoja puistoja ja liikuntapaikkoja. Kaupunki on saanut kritiikkiä, mutta uskon, että nuoret vielä löytävät Raision. Viikonloppuisin käyn keikoilla, kuuntelen 1970−80 -lukujen hevimetallia. Kesällä käyn Euroopassa festareilla junalla tai bussilla. Kuvaat itseäsi sanalla ”himavegaani”, mitä se tarkoittaa? Olen vegaani aina kuin mahdollista. Kotona aina, mutta esimerkiksi vieraana voin syödä myös maitoa ja kananmunaa. Lempiruokiani ovat perunamuusi ja karjalanpiirakat, joita mummoni on opettanut tekemään. Toivon, että päästäisiin ajatuksesta, että joka aterialla pitää olla lihaa. Millainen olet luonteeltasi, hyvät ja huonot puolet? Olen tällainen hassuttelija ja välitän. Kehitettävää on itseluottamuksessa. Pelkään epäonnistumista. Olen aina ollut itsetietoinen ja huono heittäytymään, mutta nyt olen haastanut itseäni ja harjoitellut itseni nolaamista. Vaatii rohkeutta olla vähän tyhmä välillä. Ei se, joka tietää, vaan se, joka uskaltaa kysyä. En suutu helposti, ja kun suutun, se on nopea juttu. Viimeksi suutuin valtuuston kokouksessa, jossa käsiteltiin kotouttamisohjelmaa. Koin muutaman valtuutetun kommentit rasistisiksi ja syrjiviksi, ja sitten tuli tunteenpurkaus. Miten kehittäisit monikulttuurisuutta Raisiossa? Raisio on tosi monikulttuurinen ja -kielinen kaupunki, ei vain maahanmuuttajien vaan myös telakalla työskentelevien virolaisten ja venäläisten myötä. Suurin haaste on keskustan kehittäminen ja kaavoittaminen siten, että ei tule vain rikkaiden tai vain etnisten ryhmien alueita. Kotouttaminen ja vuokra-asuntojen lisääminen ovat tärkeitä. Mistä haaveilet? Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? Haaveilen perheestä ja siitä, että osaisin aikatauluttaa elämäni niin, etten liikaa haalisi itselleni. Olemisesta ilman suunnittelua, kokouksia ja töitä, rentoilusta. Rentoudun polttamalla kynttilöitä ja juttelemalla kotona mieheni kanssa, lukemalla ja katsomalla Netflixiä. Kymmenen vuoden päästä asun perheen ja koiran kanssa Raisiossa ja olen laatimassa eduskunnassa perustulouudistusta ja perhevapaamallia. Mitä muut eivät tiedä sinusta? Apua. Minulla on todella paljon tatuointeja käsivarsissa, noitasymboleja ja korppeja. Olen kiinnostunut mystiikasta ja symboliikasta. Vapaa-ajalla siskon kanssa luetaan hupimielessä tarot-kortteja.