Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

E18-tien kaavoitus etenee Raision keskustassa

Raision keskustaa halkovan E18-tien toteutus ottaa ensi viikolla pienen harppauksen eteenpäin. Tuolloin Raision tekninen lautakunta saa käsiteltäväksi kaavamuutoksen, joka mahdollistaa uudet risteysjärjestelyt tien länsiosassa. Kaava ulottuu Naantalin suunnasta Kaanaan, Inkoisten ja Nuorikkalan kaupunginosien kautta Uudenkaupungin radalle asti. Sen jatkoksi Raisio kaavoittaa myöhemmin myös E18-tien itäosan kaavan Raision keskustassa. Tavoitteena on, että tiehanke on toteuttamisvalmiudessa ensi vuosikymmenen puolivälissä. Tiesuunnitelman laatiminen aloitetaan vuosikymmenen alussa. Kaava sisältää uusia liiketonttien alueita, joiden rakentaminen voidaan aloittaa jo kaavan vahvistuttua, eli niiden ei tarvitse odottaa tietöiden alkua. Uudet työpaikka-alueet sijoittuvat Krookilan ja Kaanaan eritasoliittymien välittömään läheisyyteen E18 -tien eteläpuolelle. Nesteentien, rautatien ja E18 -tien väliselle alueelle osoitetaan toimitilakortteli, jota on mahdollista käyttää pienveneiden säilytyspaikkana. Rakennusoikeutta koko alueella on 95 000 neliöitä, josta uutta rakennusoikeutta on 78 000 neliötä. Kaavaselostuksessa arvioidaan, että asuinkiinteistöt, Raisionlahden luonnonsuojelualue ja Krookilan kotiseutukeskus saadaan meluesteratkaisuilla suojatuksi melko hyvin. Kaavan mukaan E18-tien liittymien tuntumaan tulisi suunnitella vain sellaisia toimintoja, jotka hyötyvät hyvästä logistisesta sijainnista eivätkä ole herkkiä melulle.