Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Pihkasiemeniä ja onnen oppilaita

Kultarannan kouluko? Oppilaita noin 60, 1.- ja 2.-luokka opiskelevat yhdessä, samoin 3. ja 4. sekä 5. ja 6. Pihassa moninaiset mahdollisuudet leikkiä, rakentaa lumilinnoja ja pihkata sormet, kun avaa isojen kuusien käpyjä siementen popsimista varten. Posket punoittavat välitunnilla kuutosta pesäpallovälineillä pelatessa, nahkapallon perässä juostessa ja kun opettajilta salaa kohdistetaan auringonpaisteessa suurennuslasin polttopiste käsin rakennettuun lehtikasaan. Varmaankin tuo muistuttaa Kultarannan koulua tai mitä tahansa pikkukoulua - tosin pihalla ei välttämättä näy isoja kuusia. Kuvaus on kuitenkin maaseudun kansakoulusta 1970-luvun alusta. Samanlaista mutta kuitenkin niin erilaista kuin nykyään. Oppilaiden vanhemmat ovat lastensa kautta osa ketjuuntuvia sukupolvia ja näiden koulunkäyntiä seuratessaan he saavat vertailukohtaa omaan kouluaikaansa. Lapsettomilla näkymät koulunkäyntiin ovat satunnaisia, joillakuilla peräti olemattomia. Siksi ajoittaiset käynnit nykykoulussa ovat niin hämmästystä synnyttäviä. Tällaistako koulussa on nykyään, näinkö monipuolista ja harkittua? Se on suorastaan liikuttavaa! Kultarannan koulussa oli perjantaina kodin ja koulun päivä. Sieniseuran asiantuntijalta oppilaat saivat havainnollisen sienitietoiskun, samoin kouluun saapuneet monet vanhemmat ja isovanhemmat. Luontopolun rasteilla mm. harjoitettiin eri aisteja haistelemalla pussikankaan läpi, mitä siellä sisällä on: Kahvinpapuja, tilliä, pippuria, oreganoa? Ohjelmaan oli merkitty myös marjojen ja sienien keräilyä. Ruokailu oli nuotiolla metsikössä, ja puiden keskellä kuuma makkara maistuu ihan toiselta kuin uunissa kuumennettu. Ehkä rasva tirahtaa polttavana alaleualle? Pihka parantaa. Se tekee niin, vaikkei sitä suoraan iholle levittäisikään. Riittää että sitä on viereisessä elävässä männyssä ja tuulenvire hipaisee ensin kaarnaa ja sitten kasvoja. Suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti lapsia opastetaan nykyään ottamaan vastuuta toisistaan, varsinkin isompia pienemmistään. Eri-ikäisiä ryhmäytetään keskenään. Vanhempia vedetään aktiivisesti mukaan koulun toimintaan. Ei ennen vaan - nykyään kyllä. Voisiko sittenkin olla katetta sille, että suomalaisia väitetään maailmaan onnellisimpiin kuuluviksi. "Ehkä rasva …tirahtaa polttavana …alaleualle?