Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Laivankierrätystoiminnasta Naantalissa

Mielipide . Naantalissa mahdollisesti tapahtuvan laivankierrätysliiketoiminnan ympäristövaikutuksista on keskusteltu kiivaasti Rannikkoseudussa viime päivinä. Tarkoitukseni on tuoda esiin muutamia faktoja liittyen laivanpurkuun, sekä oikaista virheellinen käsitys liittyen edustamaani yritykseen. On hienoa, että ympäristöasioihin löytyy kiinnostusta yli puoluerajojen. Yllättävää sen sijaan on, että nämä kannanotot vaikuttavat vastustavan jopa Naantalin telakan nykyistä liiketoimintaa ja olemassaoloa. Tämä on melkoisessa ristiriidassa kaupungin tavoitteiden kanssa saada Luonnonmaalle kaavoitetulle teollisuusalueelle lisää meriteollisuusalan yrityksiä. EU:ssa on tehty periaatepäätös, jossa kielletään EU:n liikenteessä olleiden laivojen vieminen Intian ja Bangladeshin laivanromuttamoihin, joissa työ suoritetaan ympäristön ja ihmisten kannalta arveluttavalla tavalla. Tämän seurauksena Tekes aloitti v. 2016 kaksivuotisen hankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää, onko laivojen kierrätysliiketoiminnalla taloudellisia ja tuotannollisia edellytyksiä Suomessa. Meriaura pyydettiin hankkeeseen mukaan, ja lopulta suostuimme, koska kierrätysmateriaalien merikuljetus on ydinosaamistamme. Lisäksi olemme harjoittaneet laivojen kierrätystoimintaa aikaisemminkin, keskittyen ympäristön kannalta haitallisten kohteiden poistoon viranomaistahojen tilauksesta. 1990-luvulla nostimme Airistolle uponneita ongelmajätteitä sisältäviä aluksia, mm. poistimme ”Park Victoryn” ruumasta hiililastin, jotta päästiin käsiksi sen ruostuvissa tankeissa oleva öljyyn ja sen turvalliseen poistoon. Tiesin jo tätä koeluontoista projektia aloittaessa, että näillä teknisellä metodeilla ja Pohjois-Euroopan työvoimakustannuksilla, ympäristöstä ja työnsuojelusta huolehtimalla, laivankierrätys ei ole tuottoisaa liiketoimintaa jolle voitaisiin ”kippistellä.” Pohjoisen ilmasto-olot vaikeuttavat toimintaa merkittävästi, eikä paloitteluteknologia ole tarpeeksi kehittynyttä. Koehankkeen positiivinen puoli on ollut se, että saimme poistettua muutaman ympäristön kannalta haitallisen kohteen. Esim. Blue White Eaglen Saimaalta asiallisesti kierrätykseen saattaminen oli paikallisten ympäristöviranomaisten mukaan ympäristöteko, josta kiiteltiin moneen kertaan. Korjaustelakan uudessa ympäristöluvassa kuvataan sekä nykyistä laivojen korjaustoimintaa, että mahdollista laivanpurkua erillisinä kohtinaan. Asiaa ja alaa tuntemattomilla tahoilla nämä olivat osittain menneet sekaisin. Asianmukaisesti hoidettu laivan kierrätystoiminta ei juurikaan poikkea ympäristövaikutuksiltaan muusta telakkatoiminnasta. Uutta liiketoimintaa aloitellessa ei voida tietää tuleeko se laajaksi ja kannattavaksi, muuta kuin kokeilemalla ja kasvattamalla sitä pikkuhiljaa. Telakkateollisuuden ympäristökuormituksen pienentämiseksi on tehty systemaattisesti työtä. Nykyisen laatu- ja ympäristöajattelun perusperiaate on jatkuva parantaminen. Asiakkaana olen huomannut korjaustelakankin noudattavan tätä periaatetta. Tärkeää on, että puhdistus- ja käsittelytekniikkaa kehitetään, ja mikäli laivankierrätystoiminta laajenisi, olisi se mielestäni ehdottomasti tehtävä suljetuissa olosuhteissa. Katson myös, että on voitava luottaa viranomaisten asiantuntemukseen, sekä kykyyn valvoa toimintaa. Kevyin perustein tehty valittaminen valitettavasti usein hidastaa ympäristön tilan parantamisyrityksiä yrityksissä. Arvostan sitä, että huolimatta em. seikoista korjaustelakka haki lupaa laivojen purkamiselle, sillä on olemassa selvä tarve ympäristön kannalta vaarallisten haveri- ja hylkykohteiden poistamiseen ja kierrättämiseen, mahdollisimman lyhyillä siirtohinauksilla herkällä Itämerellä. Taloudellisesta ja em. seikkojen näkökulmasta katsottuna Sunellin maalailema 250 metriä pitkien tankkereiden 365 vrk vuodessa kellon ympäri tapahtuva laajamittainen purkutoiminta Naantalissa on mielestäni utopistinen ajatus. Meriauran emoyhtiö VG-Shipping Oy omistaa useita rahtialuksia, jotka ovat tuttu näky Naantalinkin satamassa. Me, ja uskon että muutkin suomalaiset ja ahvenanmaalaiset varustamot, arvostamme paikallista, asiantuntemukseen ja hyvään palveluun perustuvaa laivankorjaustoimintaa lähialueillamme. Tämä on nähtävä myös kansallisena huoltovarmuustekijänä. Kehottaisin kansanedustajaehdokas Junnilaa perehtymään syvemmin suomalaisen telakkateollisuuden omistuspohjaan, sen syihin ja historiaan. Saamme olla kiitollisia ulkomaalaisille telakoidemme omistajille siitä, että telakkateollisuutta enää Suomessa on ylipäänsä. Ilman sitä Varsinais-Suomessakin olisi melko hiljaista.