Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Loputon väsymys olikin pahaksi päässyt anemia – Rautavarastojen hupenemisesta puhutaan paljon, tältä se tuntuu

Minulla ei juuri ole muistikuvia siitä, mitä elokuussa ja syyskuun alkupuolella tapahtui elämässäni. En nimittäin ollut varsinaisesti hereillä, kuten eräs ystäväni asian tiivisti. Olen mitä ilmeisimmin kirjoittanut pari lehtijuttua ja käynyt ratsastamassa. Näistä on dokumenttia. Enimmäkseen taisin torkkua sohvalla. Siinä vaiheessa en ollut vielä kuullut mitään elämän eliksiiristä nimeltä ferritiini eli varastorauta. Kärsin tietämättäni melko pahaksi päässeestä anemiasta. Kiertelin kaupoissa etsien mahdollisimman jytyä energiajuomaa tai kylmäkahvia. (Vinkkinä vastaavassa tilanteessa oleville voin kertoa, että jos tölkin kyljessä on kirjaimet BCAA, silloin kofeiinipitoisuudestakin on usein pidetty huolta.) Muistan kuvailleeni miehelleni ja parille läheiselle ystävälle, miltä elämä tuntuu. Minusta tuntui sumuiselta ja hajamieliseltä. Minulla ei ole lapsia, mutta osaan nyt aavistaa, miltä tuntuu vastasyntyneen lapsen äidistä. Ajatukset katkeilivat hyvin usein kesken lauseen, ja loppuajatus karkasi kuin uni, jonka hetki sitten muisti mutta joka katoaa päästä jättäen vain vaaleanharmaan aavistuksen siitä, että jotain kiinnostavaa oli, mutta ei ole aavistustakaan, mitä se mahtoi olla. Elokuun lopulla havahduin erään sohvalla vietetyn viikon jälkeen ajatukseen, että jouduin oikein miettimään, milloin viimeksi olen ollut jotain muuta kuin tolkuttoman väsynyt tai ylipäätään tehnyt joitain asioita ihan vapaaehtoisesti ihan siksi, että on voimia ja kiinnostusta. En yleensä nuku päiväunia, mutta noihin aikoihin muistelisin, että ne maistuivat. Käyn kerran vuodessa yksityisellä tutulla lääkärillä. Olen siinä mielessä onnekas, jos sitä nyt voi onneksi sanoa, että minulla on muuan perussairaus, jonka takia minulta mitataan pieni perusverenkuva ja kilpirauhasarvot kerran vuodessa. Syytin tietysti kilpirauhasta, sehän se ennenkin on väsyttänyt. Tällä kertaa tulokset olivat kuitenkin erilaisia kuin aiemmilla kerroilla. Rauta oli vähissä. Tulos paljasti, että kaikki punasoluihin liittyvät veriarvot olivat joko viitearvojen alapuolella tai alararajoilla. Hemoglobiini oli 117. Hemoglobiinin viitearvo 117-155. Sain jatkolähetteen ferritiinimittaukseen. Ferritiiniarvo oli 10. Se on alle viitearvon, joka on 13-150 mikrogrammaa litrassa. Ferritiinipuutos tulee hiipien. Jos se olisi rahaa, sitä voisi verrata säästöihin, ja ruoasta tuleva rauta on palkkaa. Jos palkka jää pieneksi ja säästöjä on, tilillä on rahaa. Sitä saattaa huomaamattaan kuluttaa enemmän kuin tienaa, ja säästöt pienevät. Kavaluus piilee siinä, että hemoglobiini näyttää ihan hyvältä, ikään kuin kykenee pitämään yllä entistä elintasoa ja ongelmat tulevat vasta kun säästöt on melkein käytetty. Verikoe näytti alarajoilla olevaa hemoglobiinia, jolloin lääkäri kirjoitti lähetteen ferritiinimittaukseen. Vastaus paljasti säästöjeni huvenneen. Sain määräyksen popsia rautatabletteja niin kauan kunnes rautavarasto on noussut kelvolliselle tasolle. Siihen menee todennäköisesti kuukausia. Ulospäin saatoin näyttää melko toimintakykyiseltä, ja se on täysin energiajuomien ja kahvin ansiota. Iso mukillinen kahvia aamuisin ja sen jälkeen tölkillinen energiajuomaa, ehkä vielä yksi kofeiinitabletti. Sen ansiosta pystyin parin tunnin ajan esittämään normaalia. Hyvin doupattuna tein puhelinhaastatteluja mumisematta unisesti ja minut uskalsi jopa päästää auton rattiin. Piti vain selvitä reissusta kotiin ennen kuin vaunu muuttuu taas kurpitsaksi ja ajatus puuroutuu. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että rautakuuri tehoaa. Sitä kummasti alkaa arvostaa arkisiakin asioita, kun ne hetkeksi kadottaa. Sitä, että jaksaa ylittää oman kynnyksen muutenkin kuin pakon edessä. Ymmärrän taas vähän enemmän kanssaihmisiäni, etenkin niitä jotka valittavat väsymystä. Ainakin osaan vinkata heille ferritiinin olemassaolosta ja patistaa lääkärin puheille.